Matkablogi Vaihda vapaalle

Me ollaan Suomessa! Ja vieläpä ihanasti kotosalla. Kyllä oli taas kerran mahtava tulla kotiin, kun täällä odotti meitä valmiina ruokaa niin jääkaapissa kuin uunivuoassakin. Koirat on lenkitetty ja koti puunattu, sekä pihalta lumet kolattu. Onko kellään muulla näin mahtavaa koti-/koiranhoitopalvelua? En usko!

Nyt kuitenkin pikainen silmäys menneeseen matkaan ennen kuin lähden purkamaan sitä perusteellisemmin. Olihan tämä taas kerran aivan mahtava reissu. Juuri sopiva yhdistelmä todellista luksusta ja lisäksi pientä seikkailua.

Matkamme alkoi lennolta myöhästymisellä, joten olihan se melko luonnollista, että loppupäähänkin tarvittiin pientä härdelliä. Tällä kertaa ei kuitenkaan lentojen osalta, vaan laivan. Silversean risteilymme päättyi melkoisen erikoisesti, koska tapahtui jotain, mitä ei juuri koskaan tapahdu alku- tai päätössatamissa. Emme meinanneet päästä laivalta pois, koska laiva ei päässyt Valparaison satamaan kovan meren vellomisen vuoksi. Aaltoja ei näkynyt missään, mutta meren pinta nousi ja laski voimakkaasti.

Silver Spirit oli jo hetken laiturissa, mutta se keikkui niin kovasti, että rappuset heiluivat vaarallisesti ja kaksi köysistä katkesi. Laiva ei voinut jäädä turvallisuussyistä laituriin, vaan joutui palaamaan kauemmas ankkuriin. Seurasi melkoinen härdelli ja moni myöhästyi lennolta. Onneksi meitä odotti satamassa vain vuokra-auto, joten emme myöhästyneet mistään muulta kuin auton noudosta. Reilut kuusi tuntia aikataulusta myöhässä pääsimme lopulta pelastusveneellä satamaan. Kokemus oli hyvin erikoinen, eikä vuosia laivalla työskennelleet henkilöt muistaneet vastaavaa tapahtuneen koskaan risteilyn aloitus- tai päätössatamissa. Täytyy kuitenkin sanoa, että tässä oli laivan matkustajien määrä taas huomattavaksi eduksi. Silversean piti saada vain noin 300 matkustajaa satamaan ja saman verran porukkaa sisälle. Jos olisi ollut kyse suuresta laivasta, oltaisiin puhuttu tuhansista ihmisistä, eikä siitä olisi tullut yhtään mitään.

Loppujen lopuksi kaikki sujui kuitenkin hyvin. Pääsimme noutamaan vuokra-automme google-kääntäjän avulla, sillä autovuokraamovirkailija ei tietenkään puhunut sanaakaan englantia.

Tätä kaikkea (ja paljon muuta) matkamme tällä kertaa sisälsi:

23 päivää reissussa.

Neljä lentoa (2 uutta lentoasemaa ja 1 uusi lentoyhtiö).

18 päivää ja 17 yötä laivassa.

8 satamaa.

Neljä yötä hotellissa.

Kolme vuokra-autoa.

3822 merimailia (7078km).

Kolme maata (yksi uusi maa).

8 uutta jääkaappimagneettia.

Maailman eteläisin kaupunki Ushuaia.

Kaksi suurkaupunkia.

Lukuisia kansallispuistoja.

Noin miljoona pingviiniä.

Sata mielessä adoptoitua koiraa.

Monta upeaa auringonlaskua.

Muutama jäätikkö.

Villihevosia.

Paljon erilaisia esityksiä.

Paljon uusia tuttavuuksia (saimme kutsun Guatemalaan ja meillä on nyt tuttuja mm. San Franciscossa, Washington DC:ssä ja Bostonissa).

Valtavasti fine dining aterioita ja liikaa viiniä.

Muutama liikakilo (palataan myöhemmin asiaan).

Tuhansia valokuvia, mielettömästi upeita kokemuksia.

Muun muassa tämän tyyppisiä juttuja on siis luvassa täällä blogin puolella lähiviikkoina. Toivottavasti kiinnostaa!

Risteilimme yhteistyössä Silversean kanssa.

En ole koskaan haaveillut Atlantin ylityksestä tai muistakaan risteilyistä, joissa on enemmän meripäiviä kuin päiviä, jolloin pääsee satamaan. Kuten aiemmassakin postauksessa aihetta jo sivusin, olin etukäteen aavistuksen huolissani, kuinka päivämme 17 päivän risteilyllä sujuisivat. Olihan meillä edessä enemmän meripäiviä kuin satamapäiviä. Huh. Toisaalta pakkasin kyllä innoissani useamman kirjan matkalaukkuun. Ehkä minulla vihdoin olisi aikaa myös lukea. Lopputuloksena joudun toteamaan, että astellessamme ulos laivasta, minulla oli laivalla aloittamani kirja edelleen työn alla, enkä minä nyt niiiiin hidas lukemaan ole, vaikka hidas olenkin. Tekemistä riitti jopa tälläisellä "eläkeläisristeilyllä" enemmän kuin tarpeeksi, eikä aika käynyt pitkäksi kertaakaan. Mistä ne meidän päivät sitten oikein koostuivat?

Isoa osaa risteilystä näyttelee syöminen. En kuitenkaan paneudu tässä postauksessa siihen, koska aiheesta on tulossa ihan oma postauksensa. Tiedän sen kiinnostavan monia paljon enemmän kuin itseäni, joka tykkää tylsästä perusruoasta, mutta äityi hulluttelemaan laivalla ja maistelemaan ties mitä kaikkea kaviaarista sammakonkoipiin, kun siihen kerran oli tilaisuus.

Jokaiselle risteilypäivälle on oma ohjelmansa (engl. chronicle). Se ilmestyy hyttiin tai Silversean tapauksessa sviittiin edeltävänä iltana. Siivooja jättää kronikan suklaiden kera (ikään kuin jälkiruoat eivät olisi olleet tarpeeksi) sängylle. Tuosta tärkeästä 4-6 sivuisesta oppaasta käy aina ilmi seuraavan päivän sää, ohjelmanumerot ja aikataulut. Jos edessä on satamapäivä, kronikasta selviää mm. rantautumiseen liittyviä tietoja, vaihtokurssi, sekä tietoa kohdesatamasta. Lisäksi on aina aikataulu siitä, mitä laivassa tapahtuu. Siellä tapahtuu kaikenlaista päivän mittaan, vaikka iso osa matkustajista olisikin satamassa. Kaikki eivät nimittäin poistu laivasta joka satamassa. Mutta nyt puhutaan meripäivistä.

Meripäivien ohjelma

Ensimmäiset ohjatut aktiviteetit olisivat alkaneet jo ennen aamupalaa. Personal Trainer (tai risteilyemäntämme Vickyn sanoin, Sebastian raukka, koska eihän kukaan niin aikaisin liiku mihinkään) ohjasi aamukävelyn laivan kannella seitsemältä. Puoli kahdeksalta olisi ollut sitten venyttelyt Sebun kanssa. Hieman harmittaa, ettemme menneet yhtenäkään aamuna katsomaan kuinka suuri porukka Sebun kanssa oli venyttelemässä vai notkistutteliko hän lihaksiaan aivan yksinään.

Rauhallisen aamupalan jälkeen, kävimme pariin otteeseen kuuntelemassa kohdeluentoja, joita piti Niki Sepsas. Mies, joka on ollut joka puolella. Kaikki matkustajat kehuivat Silversean luennoitsijoita. He ovat aina oman alansa asiantuntijoita. Niki tuntui todellakin tietävän mistä puhui ja esitti asiansa mielenkiintoisesti. Hänen luentonsa vetivät paljon porukkaa paikalle. Olisimme käyneet kuuntelemassa niitä useamminkin, elleivät luennot menneet usein päällekkäin aamupalamme kanssa.

Aamupäivän aikana olisi ollut mahdollista opetella myös bridgeä, kahvitella laivan esiintyjien kanssa, sekä pelailla lautapelejä muiden kanssa. Minun oli tarkoitus osallistua espanjankielen tunneille, mutta se vain jäi. Vähän harmittaa, koska siitä olisi ollut varmasti hyötyä.

No mutta mitä me sitten touhusimme laivalla päivisin?

Parasta oli tietenkin maisemat! Oikeastaanhan maisemat eivät meripäivään kuulu, koska silloin yleensä seilataan merellä siten, ettei maata ole näkyvissä. Tällä reitillä monena meripäivänä oli kuitenkin upeita maisemia Chilen vuonoissa. Olisin voinut viettää koko päivän tuijottamalla merestä kohoavia vuoria. No, itseasiassa vietinkin! Näimme useita kymmeniä valaita (tai siis sen suihkauksen ja hieman selkää...) sekä vähintään saman määrän merileijonia uiskentelemassa laivan ohitse.

Toki aikaa kului myös aurinkokannella makoillessa, mutta melko vähän. Reittimme ei varsinaisesti ollut kovin helteinen, vaan enemmänkin päinvastoin. Sen sijaan kannella oleviin kuumiin poreammeisiin oli ihana pulahtaa. Niitä oli kolme ja yleensä ne kaikki olivat vapaana. Aivan uutta meille. Yleensä emme ole niissä risteilyillä pahemmin aikaa viettäneet, koska ne ovat aina niin varattuja. Vähemmän porukkaa = enemmän tilaa. Pointsit kotiin Silversealle.

Shuffleboard - suomalaisille tuntematon laivapeli

Tomista kehkeytyi melkoinen aktiiviurheilija laivalla. Hän kävi melkein joka päivä juoksemassa laivan kannen juoksuradalla pari kilometriä (tapahtuisipa kotonakin... ;) ). Lisäksi Tomi pelasi mm. shuffleboardia. Se oli kuulema jo kertaalleen poistettu Silversean aktiviteeteista, mutta sitä oli pyydetty niin paljon takaisin, että se oli palautettu ohjelmistoon. Minä en ollut koko shuffleboardista aiemmin kuullutkaan, mutta Tomi tiesi heti nimen nähtyään mistä on kyse ja meni mukaan pelaamaan.

Team trivia

Meille kaikkein rakkaimmaksi päiväaktiviteetiksi kehkeytyi yllättäen Team Trivia. Osallistuimme siihen heti ensimmäisenä meripäivänä. Kaikilla tuntui olevan jo valmiit joukkueet (ne 66 päivää risteilevät olivat jo muodostaneet joukkueensa viikkoja sitten) ja me jäimme erilliseen pöytään kaksistaan. Triviaa vetävä, hulvaton risteilyemäntä Vicky tuli mukamas kysymään meiltä tiiminimeämme ja nimesi samaan hengenvetoon meidän kahden hengen joukkueemme "The Kids". Olimmehan laivan nuorin pariskunta. Trivian kysymykset olivat sekalainen setti Trivial Pursuit kysymyksiä ja osa käsitteli menneitä tai tulevia kohdesatamia.

Kun kysymykset oli suunnattu noin 60-70-vuotiaalle yleisölle, emme tienneet juuri mitään! Minä ilmoitin Tomille, etten osallistu enää triviaan, mutta rakkaan, triviahullun aviopuolisoni pakottamana olin jälleen seuraavana päivänä samaan aikaan paikalla - ja taas sitä seuraavana. Pikkuhiljaa saimme uusia jäseniä tiimiimme ja samaan aikaan Vicky alkoi kysyä Suomi-aiheisia kysymyksiä. Pian sijoituksia alkoi tulla ja ystävystyimme tiimiläisten kesken niin, että illallistimmekin välillä heidän kanssaan. Triviaa emme jättäneet välistä paitsi silloin, kun olimme ulkona laivasta. Säälittävää, mutta ainoa kuvamme triviasta on silti tämä ihan ensimmäisenä triviapäivänä otettu kuva. Kaikki nämä vastaukset olivat vääriä.

Minigolffia laivalla

Olen käynyt parillakin laivalla, jossa laivan kannella on minigolf-rata. Silversealta sellaista ei löydy. Täällä golfattiin ihan käytävällä ja pariin otteeseen pallo pomppi rappusia alas seuraavaan kerrokseen. Tomi osallistui monena päivänä golf-turnaukseen, ei kylläkään mainittavalla menestyksellä. Voimme kuitenkin suositella osallistumista kaikenlaisiin aktiviteetteihin jo ihan sen vuoksi, että niissä tutustuu muihin matkustajiin. Siis jos haluat tutustua muihin. Ellet halua, voit viettää aikaasi esim. kirjastossa:

Kirjastolle ei kyllä todellakaan ole nauraminen. Yllä olevassa kuvassa näkyy pieni osa siitä ja kirjavalikoima oli kunnioitettava. Matkailukirjoja löytyi melkein joka maasta ja koiraihmistä ilahdutti pari koirakirjaakin hyllyssä. Suurin osa oli kuitenkin romaaneja, joita sai lainata matkan ajaksi. Kirjastossa oli myös uusimpia lehtiä ja vaikka ensimmäisenä risteilypäivänä vielä kuvittelin käyväni lukemassa kirjastossa matkalehdet, eihän sellaiselle sitten kuitenkaan löytynyt sopivaa ajankohtaa.

Kokkishowt

Liekö lukuisat Master Cheffit sun muut tositv-kokkiohjelmat olleet ajatusta kirvoittamassa, mutta kokkishowt olivat suosittuja päiväohjelmia risteilyllä. Vieraileva kokki oli hauska heppu ja osasi ruoan valmistuksen lisäksi viihdyttää yleisöäkin. Kun mukaan vielä sekoitettiin keittiössä peukalo keskellä kämmentä oleva risteilyemäntä Vicky, oli soppa valmis. Tuotoksia kyllä siitä huolimatta tarjoiltiin vedet silmissä nauravalle yleisölle.

Hieman hillitympää kokkishowta oli tarjolla ilman risteilyemäntää laivan kannella, mutta ohjelmanumero oli silti todella suosittu.

Viini- ja martinimaistelut

Meidän viinitietämys on nyt risteilyn jälkeen aivan uudella tasolla. Erittäin huonolla tasolla se on edelleen, mutta tiedämme sentään jotain. Laivan pääsommelieeri eli viiniasiantuntija piti viininmaistelutilaisuuksia. Silver Spiritille oli juuri ostettu aivan uusia urugualaisia viinejä. Sommelieeri kertoi näistä viineistä, sekä viineistä ja viinin juomisesta yleisesti. Tiedänpähän nyt ainakin mistä kohtaa viinilasista pitää pitää kiinni ja miksi.

Martini on meille hyvin tuntematon drinkki. Perusmartini maistuu meidän kummankin mielestä aivan järkyttävän pahalle. Juomme molemmat mieluummin mietoja juomia, joissa ei alkoholi juurikaan maistu. Mutta Silver Spiritillä martini drinkkinä sai aivan uuden merkityksen. Laivan baarimikko Marybeth loihti mm. suklaa-, valkosuklaa-, kahvi- ja tuplamarjamartineja. Nämä maistelutilaisuudet olivat maksuttomia. Sen sijaan shampanjatastingiin oli erillinen maksu, joten jätimme sen väliin, koska emme juurikaan välitä shampanjasta.

Miljoonien edestä taidetta

Muita aktiviteetteja päivän mittaan olivat esimerkiksi rulettiturnaukset, tanssitunnit, bingo ja kaikenlaiset seminaarit. Risteilyn aikana oli myös lukuisia taidekierroksia ympäri laivaa taideasiantuntijoiden johdolla, sillä Silver Spiritin käytäville oli ripoteltu useiden miljoonien eurojen edestä myytävänä olevaa taidetta. Seinillä roikkui jopa sen verran kuuluisien taiteilijoiden maalauksia, että minäkin olin heistä kuullut. Yksi kerros oli esimerkiksi täynnä pelkästään Picasson maalauksia. Emme osallistuneet pikaista ohikulkemista lukuunottamatta taidekierroksille (jotka olivat toisinaan pelkkiä taidekierroksia ja toisinaan taas taidekierros with wine tai with champagne), vaan jätimme ne heille, joiden pankkitileillä oli hieman enemmän numeroita kuin meillä.

Hemmottelua kylpylässä

Silver Spiritiltä löytyy luonnollisesti myös Spa-osasto. Risteilyn aikana voi käydä kampaajalla tai parturissa sekä erilaisissa hoidoissa. Samalta suunnalta löytyi myös kunto- ja jumppasali. Emme käyttäneet kumpaakaan, mutta kyselimme muilta hieman kommentteja niistä ja salilta kuulema löytyi mukavasti laitteita, eikä siellä ollut ruuhkaa. Se oli helppo uskoa, sillä Tomin käydessä kuvailemassa salilla, siellä ei ollut ketään. Olisiko ollut lounasaika.

Se Silversean risteilyillä onkin parasta, ettei minnekään ole ruuhkaa, eikä siellä tarvitse jonottaa. Kuulin erään matkustajan sanovan toiselle, ettei hän suostuisi menemään lähellekään suuria risteilijöitä, joissa on tuhansia matkustajia. Vaikka olen niillä suurilla risteilijöillä viihtynyt erinomaisesti, minun on nyt helppo ymmärtää tuo näkökulma.

Ohjelma lapsille - niin mikä ohjelma?

Entäs sitten ohjelma lapsille? Tämä osio on helppo. Silver Spiritillä sitä ei ollut. Eikä ollut muuten lapsiakaan. Pari hieman alle täysi-ikäistä lasta sinne oli tuotu vanhempiensa mukana ja he varmaan olivat varustamovalinnasta katkeria. Tätä lukevat vanhemmat, jotka mietitte risteilyä: katsokaa muita varustamoita, jos olette suunnittelemassa risteilyä, jossa on useita meripäiviä. Silversea sopii pariskunnille ja yksin matkustaville, mutta lapsiperheille en sitä voi rehellisyyden nimissä lähteä suosittelemaan. Kuulema amerikkalaisperheitä käy myös Silversean laivoilla koulujen lomien aikaan. Ehkä siellä silloin on jotain aktiviteetteja myös lapsille. Suuremmat risteilijät vetävät tässä asiassa kuitenkin mielestäni pidemmän korren. Niiltä löytyy runsaasti toimintaa ja aktiviteetteja (kiipelyseiniä, pelihuoneita, surffisimulaattoreita ja vesiliukumäkiä yms.) kaiken ikäisille lapsille.

Ohjelma suunniteltu vanhempaan makuun, mutta sopii nuoremmillekin

Kaiken kaikkiaan meripäivät oli oikeastaan ihan mahtavia. Meillä kun on matkoilla tapana sykkiä menemään vähän liiankin nopeaa tahtia paikasta toiseen, oli nyt hieman rauhoituttava. Toki pientä suorittamista oli havaittavissa omassa käytöksessä sen vuoksi, että risteilimme yhteistyössä Silversean kanssa ja siksi yritimme saada laivan aktiviteeteistä mahdollisimman kattavan kuvan. Myös blogipostausten tekeminen ja instagram-tilimme päivitys vei hieman aikaa laivalla.

Jos kyseessä olisi ollut aivan puhdas lomamatka, olisin todennäköisesti saanut kirjan kokonaan luettua ja kenties ainakin aloittanut lukemaan toistakin. Aktiviteetit on selvästi suunnattu hieman vanhemmalle matkustajakunnalle, koska sitä matkustajat ovat. Emme kuitenkaan kokeneet sen olevan meille mikään ongelma. Bingoon vedin kuitenkin rajan. Niin vanhoja me emme vielä ole. Siitä ehtii ehkä saada kokemuksia joskus vanhempanakin. Siitä huolimatta koimme, että tekemistä laivalla on niin paljon kuin sitä haluaa olevan. Niin ja tässähän oli vasta päiväaktiviteetit. Iltaohjelmasta kirjoittelen sitten erikseen!

Voisitko sinä kuvitella viihtyväsi laivalla meripäivinä?

Kiitos Silversea näiden kokemusten mahdollistamisesta!

Pysy mukana:

Facebook| Bloglovin | Instagram

Maata näkyvissä! Ei ole totta, valaita!

Kirjaimellisesti juuri tällä tavalla alkoi Falklandinsaarten päivämme Silversean risteilyllä. Vetäessäni sviittimme verhot sivuun ja astellessani parvekkeelle, vastaan puski ensimmäisenä kova tuuli. Taivas oli kuitenkin kirkkaan sininen, eikä missään näkynyt pilven hattaraakaan. Laiva lipui kallioisten saarten ohitse. Siellä täällä jylhien kallioiden välissä näkyi valkoisia hiekkarantoja. Olimme suuntaamassa myöhemmin päivällä yhdelle sellaiselle ja mietin olisiko joku horisontissa näkyvistä rannoista juuri se. Lämpötila tosin ei saanut haaveilemaan biitsipäivästä, mutta sellaista perinteistä rantapäivää ei ollutkaan tulossa, vaan jotain ihan muuta. Jotain parempaa.

Mutta ne valaat! Niitä oli joka puolella. Siellä täällä nousi vedestä suihkaus. Huusin Tomin katsomaan ja tietenkään hän ei uskonut. Eihän valaita pitänyt olla tähän aikaan vuodesta näin etelässä. Eivätkö ne olleet kaikki uineet Havaijille synnyttämään poikasia. Mutta pakko Tominkin oli uskoa, kun vedestä taas nousi pärskäyksiä.

Aamupalalla melkoisen moni tuijotti syödessään ulos ikkunoista (oli hieman liian kylmä ulkona syömiseen) kaulaansa venyttäen. Harvemmin sitä aloittaa aamunsa tuoreilla mansikoilla ja valaiden bongailulla. Valaat pysyivät kuitenkin melko kaukana, eivätkä halunneet tarjoilla meille turisteille mitään hyppyshowta. Silti jo pelkkä pärskäystenkin näkeminen sai ihmisillä hymyt naamalle ja olihan saapumisessa Falklandinsaarille muutenkin jo oma jännityksensä. Ei nimittäin ollut mitenkään varmaa, että sinne ylipäänsä päästäisiin.

Tuulisella paikalla sotaisa historia

Falklandinsaaret on eristäytynein paikka, jossa olemme käyneet. Nuo kaukaiset saaret sijaitsevat noin 500 kilometriä Argentiinan rannikolta itään. Meri ja ilmasto tuolla suunnalla eivät ole armollisia, vaan kaikkea muuta. Saarilla ei kasva luonnonvaraisena ainoatakaan puuta. Kaikki pääkaupunki Stanleyssa olevat kolme puuta on istutettuja (no en minä oikeasti tiedä onko niitä kolme vai kymmenen). Silti tuosta syrjäisestä, ankarasta paikasta on käyty melkoiset taistelut. Argentiinalaiset ja englantilaiset olivat alunperin saarilla samaan aikaan, mutta tietämättä toisistaan. Heidän molempien mielestä saaret kuuluvat heille. Syntymävuotenani 1982 Falklandinsaarilla käytiin sotaa ja valta on ollut siitä lähtien Iso-Britannialla. Argentinalaiset eivät kuitenkaan ole asetelmaan tyytyväisiä, vaan haaveilevat edelleen saariryhmän palauttamisesta heidän valtansa alle.

Kovat tuulet ovat yleisiä kevät-kesäkaudella (marras-maaliskuu). Risteilijät eivät pääse Falklandinsaarilla koskaan satamaan asti, vaan turistit viedään maihin tendereillä eli laivan omilla pelastusveneillä. Kovalla tuulella tämä ei onnistu, jolloin laivat jatkavat matkaansa pettyneet turistit kyydissään seuraavaan satamaan. Tätä tapahtuu aina silloin tällöin ja meilläkin tämä uhka leijui koko ajan ilmassa. Lähdettyämme Puerto Madrynistä kapteeni ilmoitti, ettei sää lupaa hyvää. Onneksi sää muuttui kuitenkin meille suosiolliseksi.

Upeat valkoiset hiekkarannat, mutta ei ihmisiä

Silver Spiritin oli määrä olla perillä pääkaupunki Stanleyn edustalla puolen päivän aikaan. Menimme laivan keulabaariin (Observation Lounge) seuraamaan lipumistamme aurinkoisessa ja tuulisessa säässä. Falklandinsaaret koostuvat kahdesta pääsaaresta ja melkein kahdeksasta sadasta pienemmästä. Kävi ilmi, että ne ensimmäiset aamulla näkemäni maapläntit eivät olleet lähelläkään sitä paikkaa, jonne olimme menossa.

Keulabaarista pääsee myös ulkokannelle ja menimme uhmaamaan tuulta. Koskaan aiemmin en ollut pelännyt laivan kannella lentoon lähtemistä, mutta nyt se tuntui ihan todelliselta vaihtoehdolta. Koska näkyvissä oli kuitenkin jotain aivan uniikkia, oli pakko luottaa siihen, että alkuristeilyllä oli tullut jo tarpeeksi painoa lisää, jotta jalat eivät irtaantuisi laivan kannelta. Tukka lepattaen katselimme upeita, valkoisia hiekkarantoja, joilla näkyi paljon rannalla olijoita. Ihmisiä ei kyllä yhtään, pelkkiä pingviinejä.

Lento kerran viikossa, risteilijöitä kesäkaudella

Falklandinsaarille haluavan pitää ihan oikeasti haluta sinne. Sen verran eristyksissä paikka on. LAN lentää kerran viikossa Chilen Santiagosta Stanleyhin ja takaisin. Lento pysähtyy myös Punta Arenasissa ja välillä myös Argentiinan puolella. Sen sijaan risteilymatkustajat ovat saarella yleisempiä, vaikkakin huomattavasti lyhyempiaikaisia vierailijoita. Viime vuonna risteilijämatkustajien määrän arveltiin olevan vuoden loppuun mennessä jopa 60000 turistin verran. Todellisuudessa luku on pienempi, koska merenkäynti estää osan pääsemisen satamaan. Olen erittäin iloinen, että me saimme olla niiden turistien joukossa, jotka pääsivät rantaan asti.

Vetonaulana pingviinit

Tiesimme Falklandinsaaret jo etukäteen pingviiniparatiisiksi, joten ei ollut ollenkaan epäselvää mitä me haluaisimme saarella tehdä. Saariryhmällä elää viittä eri pingviinilajia. Tiesitkö muuten, että pingviinejä elää vain eteläisellä pallonpuoliskolla? Uusi-Seelanti, Australia, eteläisessä Afrikassa, Etelä-Amerikka, kaikki nämä paikat käyvät, mutta pohjoisella pallonpuoliskolla näitä suloisia lentokyvyttömiä lintuja ei tapaa. Tästä juontaakin juurensa vitsi/kompakysymys; Miksi jääkarhut eivät syö pingviinejä? Koska eläinlajit asuvat eri pallonpuoliskoilla.

Tulimme siihen tulokseen monien eri lähteiden perusteella, että ykköspaikka Falklandinsaarilla nähdä pingviinejä on Volunteer Point. Me halusimme ehdottomasti nähdä kuningaspingviinejä, jotka ovat suurimpia pingviinejä Etelämantereen ulkopuolella (siellä elää keisaripingviinejä, jotka ovat suurimpia). Siihen ainoa oikea paikka tuntui olevan tuo vaikeasti tavoitettava ranta. Ei se kovin kaukana Stanleysta ollut, mutta asiaa hankaloittaa se seikka, ettei sinne mene tietä. Ainoa keino päästä Volunteer Pointiin on ottaa järjestetty retki, joka tehdään nelivetoisella maastoautolla. Olisimme voineet ostaa retken laivayhtiön kautta, mutta haluamme mielellämme tukea paikallisia yrityksiä ja totesimme pääsevämme siinä samalla myös puolet halvemmalla. Meidän piti vain löytää laivalta toinenkin pariskunta, joka haluai lähteä kyseiselle retkelle, että auto saataisiin täyteen. Tämä pariskunta löytyi risteilyn toisena aamuna viereisestä aamupalapöydästä.

Kun sitten tälläinen alla olevassa kuvassa näkyvä pelastusvene eli tender laskettiin alas, me rynnimme heti ensimmäiseen mahdolliseen kyytiin bostonilaisen pariskunnan kanssa.

Venematka laivasta Stanleyn satamaan ei ollut mitään sulavan kevyttä lipumista, vaan aalloissa keinuttiin ihan kunnolla. Henkilökunta joutui kesken matkan sulkemaan pelastusveneen kankaisia sivuikkunoita, jotta matkustajat eivät olisi kastuneet läpimäräksi aaltojen puskiessa sisäpuolellekin. Värikäs Stanley kuitenkin lähestyi hetki hetkeltä.

Delfiinit vastaanottamassa

Kun tender vihdoin kolahti Falklandinsaarten satamaan, kohahtivat ihmiset toisella puolella venettä. Yhtäkkiä moni ryntäsi laiturin vastakkaiselle puolelle ja kuului ilon kiljahduksia. Delfiinit kävivät toivottamassa turistit tervetulleiksi. Me istuimme toisella puolen, joten ne jäivät näkemättä, mutta laiturille noustessa ensimmäisenä huomio kiinnittyi merileijonaan, joka makasi laiturin toisessa päässä. Se taisi olla vakkariasukas, koska sen ja meidän turistien väliin oli asetettu köysi. Varmaan ihan hyvä niin. Voisin vain kuvitella millaisia selfieitä sen kanssa muuten yritettäisiin saada ja mitä siitä voisi seurata. Ensikäsityksemme Falklandinsaarista oli näiden eläinhavaintojen myötä hyvin positiivinen.

Satamassa meitä odotti tämän näköinen Penguin Travelsin kuljetus:

Hyppäsimme kaikki neljä kyytiin. Minä kipusin etupenkille, josta olisi hyvä räpsiä kuvia matkan varrelta. Meillä oli edessä 2,5 tunnin matka. Kilometreissä matkaa ei ollut taitettavana kai sataakaan kilometriä, mutta kuten sanottu, tien puuttuminen osasta matkaa oli pieni haastavuutta lisäävä tekijä. Alkumatkasta oli sentään asfalttia. Tien vierustalla näkyi merkkejä, jotka muistuttivat vain muutama vuosikymmen sitten käydystä sodasta. Falklandinsaarilla on edelleen paljon maamiinoja, joskin niitä kaivetaan ylös sitä mukaa, kun keritään.

Kovin montaa kymmentä kilometriä emme päällystetystä tiestä päässeet nauttimaan. Siirryimme hiekkatielle. Kuulema jotkut kaupunkilaisturistit ovat erehtyneet luulemaan, että tuo olisi se offroad osuus. Siitä ei kuitenkaan ollut vielä kyse, vaan hiekkatie oli hyväkuntoista. Katselimme matkalla karua maisemaa. Kasvillisuus ei tuossa haasteellisessa ilmastossa kasva korkeaksi ja maisema jatkui silmänkantamattomiin. Mietin olisiko Islannissa samannäköistä. Emme ole vielä käyneet siellä, mutta haluaisimme kovasti.

Sitten olikin offroad osuuden aika.

Off-roadia lammasaitauksissa

Kun tie loppui, alkoi niin sanotusti polku. Aivan hetken aikaa ajelimme samaa reittiä kuin Silversean kautta retken ostaneet, mutta pian argentiinalainen kuljettajamme ohjasi uutukaisen Land Roverinsa eri reitille. Ajelimme ylhäisessä yksinäisyydessä ja olin aistivinani matkaseuralaisissamme pientä huolestuneisuutta. Meillä ei ollut turvana toista autoa, joka vetäisi meidät ylös kosteikosta, jos uppoaisimme sellaiseen. Kuljettajamme mukaan nyt oli kuitenkin hyvin kuivaa, eikä riski kiinni juuttumisesta ollut kovin suuri, jos hän vain olisi tarkkana.

Ajelimme lammasaitauksissa, mutta näimme vain satunnaisesti yksittäisiä lampaita. Selvästikin suosituimmat aitaukset olivat jossain muualla. Kahdella pääsaarella asustaa nimittäin noin puoli miljoonaa lammasta. Ilmasto on ideaali lampaiden kasvatukselle. Pakkasta ei ole käytännössä koskaan, mutta lämpötila ei myöskään kohoa yli +15 asteen. Lampaat kasvattavat paksun villan kovassa tuulessa. Lampaat päihittävätkin asukasluvussa ihmiset mennen tullen, sillä asukkaita näillä syrjäisillä saarilla on alle 3000 (lähde).

Yllätyimme maan historian huomioon ottaen, että kuljettajamme oli argentiinalainen. Hän oli tullut saarelle rakkauden perässä ja kehui saarten olevan hyvä paikka kasvattaa perhettä. Argentiinalaisia Falklandilla asuu kuulema noin viitisenkymmentä. Rikollisuutta ei ole ollenkaan ja työllisyysaste on lähes 100. Saarella on ylä-, alakoulu ja lukio, mutta yliopistoon monet lähtevät Britteihin. Sairaala löytyy, mutta erikoissairaanhoitoa vaativat tapaukset lennätetään Britteihin. Valtio maksaa lennot, kuten myös yliopiston.

Kun Land Rover oli heilunut offroad pätkällä noin 1,5 tuntia, aloimme vihdoin olla perillä pingviiniparatiisissa. Odotus oli valtava. Ohitimme puistonvartijan asunnon ja heti sen jälkeen ympärillä alkoikin näkyä siellä täällä tönöttäviä frakkipukuisia tyyppejä!

Me näimme upean, valkoisen rannan, turkoosin meren, valtavasti pingviinejä, lampaita ja hanhia! Mikä uskomaton paikka! Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa. Voin luvata, että se on todellinen hyvänmielenpostaus! Tässä hieman esimakua.

Risteilimme yhteistyössä Silversean kanssa.

Pysy mukana:

Facebook| Bloglovin | Instagram

Falklandinsaarten Volunteer Pointilla näkee vain onnellisia ihmisiä. Voisin väittää, että jokainen joka siellä kävelee, kuljeskelee ympäriinsä naurettavan leveä hymy naamalla. Sillä eihän kukaan voi katsoa pingviinejä hymyilemättä?! Nuo taapertavat, kömpelöt, mustavalkoiset tyypit ovat niin vietävän suloisia, ettei niitä voi olla rakastamatta. Tässä kaikille kevätmasennuksesta kärsiville hieman pingviiniterapiaa ruudun täydeltä!

Ennen uimaan menemistä täytyy saada sulat kuosiin.

Ja sitten menoksi. Kolmen porukassa on hyvä liikuskella.

Meressä odottaa ruoka, mutta niin odottaa myös merileijonat, joiden ruokavalioon pingviinit kuuluvat. Pingviinit pitivät pienen tuumaustauon ennen kuin sukelsivat mereen. Olisi hauska tietää mitä niiden päässä tuossa(kin) tilanteessa liikkuu.

Sitten menoksi!

Ja niin maalla kahdella jalalla liikkuva, lentokyvytön pingviini näyttää yhtäkkiä laineilla samanlaiselta vesilinnulta kuin kaikki muutkin.

Alan kallistua sen kannalle, että pingviinit ovat esteetikkoja. Järjestäen kaikki paikat, joissa olemme pingviinejä nähneet, ovat olleet hyvin kauniita. Falklandinsaarten Volunteer Point rynnii silti ykköseksi, jättäen Etelä-Afrikan Boulders Beachin täpärästi jälkeensä. Olin joitain kuvia paikasta nähnyt jo etukäteen ja tiesin odottaa rantaa (kuten nyt yleensä paikoissa, joissa pingviinejä näkee, daa), mutten silti ollut perehtynyt asiaan niin hyvin, että minulla olisi ollut kokonaiskäsitys alueesta. Se oli suuri. Rantaviivaa on 3,2 kilometriä. Sen takaa alkaa ruohikkoinen alue, jonne pingviinit kerääntyvät omiin ryhmiinsä.

Volunteer Pointilla elää kolmea eri pingviinilajia, kuningaspingviinejä (king penguin), patagonianpingviinejä (magellanic penguin) sekä valkokulmapingviinejä (gentoo penguin). Niitä ei näe alueella juurikaan sekaisin paitsi silloin, kun ne vaeltavat rantaan tai sieltä pois. Muuten lajit pitävät visusti etäisyyttä toisiinsa ja hengaavat omissa yhdyskunnissaan. Patagonianpingviinejä olimme nähneet paljon jo muutamia päiviä aiemmin Punta Tombossa. Hyvä niin, sillä Volunteer Pointissa ne olivat alueella, jonne ei olisi päässyt kuin kävelemällä ranta päästä päähän, eikä meillä valitettavasti ollut siihen aikaa.

Valkokulmapingviinit

Kuningaspingviinien lisäksi myös alla olevissa kuvissa näkyvät valkokulmapingviinit olivat meille uusia tuttavuuksia. Niitä elelee Falklandinsaarilla noin 132000 lisääntyvää paria, joista noin 1000 pitää Volunteer Pointia kotinaan. Falklandinsaaret ovat tälle lajille yksi tärkeimmistä asuinpaikoista. Laji on lievästi uhanalainen.

Kuningaspingviinit

Kuningaspingviinejä on elellyt Falklandinsaarilla siitä asti (ja varmasti kauan kauan sitä ennen), kun ihminen on ensimmäisen kerran astunut jalallaan saarille. Niiden määrä kuitenkin laski dramaattisesti 1800- ja 1900-luvuilla, kun niitä metsästettiin niiden öljyn ja sulkien vuoksi. Vuonna 1971 Volunteer Pointilla eli enää 30 lisääntyvää aikuista ja alle kymmenen poikasta. Onneksi ihminen joskus myös viisastuu ja näitäkin upeita lintuja ryhdyttiin suojelemaan. Tänä päivänä kuningaspingviinien tila on vakaa, eivätkä ne ole uhanalaisia. Ihminen onnistuu onneksi tekemään myös hyvää ja korjaamaan omia virheitään.

Suurin kuningaspingviiniyhdyskunta Falklandinsaarilla

Volunteer Pointilla elää tällä hetkellä yli 1000 lisääntyvää kuningaspingviiniparia. Vuosittain aikuiseksi kasvaa noin 400-500 poikasta. Yhdyskunta on Falklandinsaarten suurin. Muillakin rannoilla voi nähdä kuningaspingviinejä, mutta pienempinä ryhminä. Falklandinsaarilla kuningaspingviinit ovat elinalueensa äärirajoilla, eivätkä voisi elää lämpimämmässä paikassa. Etelämpänä ja vielä eristäytyneempänä sijaitsevalla Etelä Georgian saarella elää huomattavasti suurempi yhdyskunta kuningaspingviinejä.

Volunteer Pointin yhdyskuntakin oli kuitenkin hyvin vaikuttavan näköinen meille, jotka emme ole lajia koskaan ennen nähneet. Ovathan ne huomattavasti suurempia kuin mitkään ennen näkemämme pingviinit, noin 70-100 cm korkuisia. Kaukana taustalla siintää meri. Kaikki pingviinit ovat selkä aurinkoon päin kääntyneenä. Niistä lähtee hassu honottava ääni.

Poikasia ei ollut tähän aikaan vuodesta paljoa, mutta muutamia näimme.

Kaikki aikuiset pingviinit eivät tuntuneet olevan kovin lapsirakkaita ja pikkupingu sai pysytellä visusti vanhempansa kyljessä välttyäkseen muiden teräviltä nokilta.

Aivan liian pian meidän täytyi lähteä jo pois. Olisimme voineet ihastella pingviinejä tuntikausia, mutta valitettavasti meillä oli aikaa vain reilu tunti. Volunteer Point lukeutuu niihin paikkoihin, jonne olisi mahtava palata joskus uudelleen ajan kanssa. Kaukainen sijainti kuitenkin hankaloittaa asiaa. Toisaalta tuo sijainti myös suojelee näitä lintuja. Vuosittain Volunteer Pointilla vierailee noin 3000 turistia. Kuljettajamme kertoi, että seuraavana päivänä Falklandinsaarille oli tulossa kaksi suurta risteilijää ja Volunteer Pointillakin tulisi olemaan huomattavasti enemmän turisteja. Loppujen lopuksi aika pieni osa turisteista kuitenkaan on valmis lähtemään sinne hankalan matkan vuoksi. Pingviinejä ajatellen tämä on vain hyvä asia. Niiden luona vierailemista myös rajoitetaan ja vain 70 autoa päivässä sallitaan alueella. Meidän siellä ollessa autoja oli alle 10. Kun ihmiset vielä levisivät laajalle alueelle, tuntui todella siltä, että Volunteer Pointilla sai kävellä vain pingviinien keskellä ilman muita ihmisiä. Paikka on todella vaikuttava.

Voiko pingviini enää reppanammalta näyttää?

Onneksi tuokin yksilö piristyi hetkessä ja lähti viipottamaan puolelta toiselle keikkuen.

Kuten yleensäkin, paluumatka tuntui sujuvan nopeammin kuin menomatka. Silver Spirit tuli näkyviin lähestyessämme Stanleytä ja pysähdyimme ottamaan kuvan laivasta Falklandinsaarten edustalla.

Ehdimme vielä ostamaan pakollisen jääkaappimagneetin ja lähetimme kortit vanhemmillemme. Pian sitä jo istuttiinkin taas Silver Spiritin pelastusveneessä matkalla takaisin laivalle.

Laiva lähti liikkeelle klo 20 illalla. 98% matkustajista oli tuolloin illallistamassa, mutta me emme malttaneet. Auringonlaskua Falklandinsaarilla emme tulisi ehkä koskaan enää näkemään ja se näytti todella kauniilta. Ei tullut kyseeseen viettää tuota hetkeä syömässä.

Toisaalta The Grill ravintolassa illallistajilla oli melkoisen upeat maisemat. Iso osa ruokailijoista oli kietoutunut viltteihin, vaikka lämpölamput toivat hieman lämpöä. Viileä tuuli kuitenkin puhalsi siihen malliin, että me päätimme mennä myöhäiselle illalliselle pääruokasaliin, kun auringonlasku oli kuvattu.

Lyhyt visiitti Falklandinsaarilla oli ohi. Ihan pinon päällimmäisenä Falklandinsaaret ei uudelleen vierailtavien paikkojen listalla ole sen hankalan sijainnin vuoksi, mutta mikäli joskus elämässä rahaa tulisi olemaan enemmän kuin tarpeeksi, lähtisin erittäin mielelläni tuolle kaukaiselle saariryhmälle uudelleenkin. Mielelläni yhdistäisin samaan reissuun myös Etelä Georgian.

Risteilimme yhteistyössä Silversean kanssa.

Pysy mukana:

Facebook| Bloglovin | Instagram

Kun huristelimme viimeisimmällä matkalla pitkin Argentiinaa ja Chileä erinäisillä pikkukipoilla, tuli mieleen laskea missä kaikkialla sitä onkaan autoiltu. Saimme vihdoin laskusuorituksen toteutettua ja päädyimme kaiken kaikkiaan neljäänkymmeneen maahan. Lisäksi voisi vielä laskea mukaan muutamia itsehallintoalueita, kuten Aruba ja Caymansaaret. Neljäkymmentä maata taitaa olla aika paljon. Se on vajaa puolet kaikista niistä maista, joissa olemme (joko minä, Tomi tai me molemmat) käyneet. Voisi siis kai sanoa, että taidamme olla aika kovia roadtrippaajia. Onhan Jenkeissäkin tullut tehtyä yhteensä kahdeksan roadtrippiä ja toukokuussa starttaa yhdeksäs! Minulle se tosin on vasta viides. Kokemuksia on silti karttunut jo melkoisesti ja ne ovat erittäin positiivisia.

Mikä roadtrippailussa niin kovasti viehättää?

Merkittävin plussapuoli omalla tai vuokra-autolla liikkumisessa on vapaus. Ei ole aikatauluja. Kukaan ei hoputa (paitsi minä Tomia aamuisin), harvoin on kiire. On mahdollisuus pysähtyä milloin vain (paitsi keskelle moottoritietä) ja jatkaa matkaa silloin, kun siltä tuntuu. Auto mahdollistaa myös reittimuutokset. Ilman autoa olisi jäänyt moni kansallispuisto näkemättä sillä tavalla kuin niihin olemme saaneet tutustua.

Biisoneiden keskellä Kanadan puolella.

Monet Australian teistä ovat tikkusuoria.

Vuokra-autolla Kauriinkääntöpiirillä Botswanassa.

Montanan maisemia.

Ulurulla aka Ayers Rockilla Australian keskiosassa.

Ammattikuljettaja matkassa tuo turvallisuutta

Länsimaissa liikenne on hyvin järjestäytynyttä, mutta kun siirrytään muille mantereille, liikennekulttuurikin muuttuu aivan toisenlaiseksi. Autojen ja mopojen seassa voi kulkea kaikkea kanoista ja lehmistä aasikärryihin. Maaseudulla haasteena voi olla tielle tunkevat kotieläimet, kun taas kaupungissa lisähaasteen tuovat raitiovaunut ja valtava määrä muuta liikennettä monimutkaisine reitteineen. Jos minun pitäisi istahtaa rattiin ja lähteä sukkuloimaan liikenteen sekaan suurkaupungissa, julkiset kulkuvälineet olisivat varmasti turvallisempi vaihtoehto. Mutta Tomi ajaa työkseen ja tuntuu olevan ratin takana kotonaan kaikilla mantereilla. Tomi on aiemmassa työssään kuljettanut myös turistiryhmiä Ruotsin läpi Norjaan sekä Keski-Eurooppaan.

Kapin Niiemimaalla Etelä-Afrikassa. Huomaathan millä puolella kuljettaja seisoo.

Yksi upeimmista reiteistä ikinä. Going to the Sun Road Glacierin kansallispuistossa.

Älä pelkää - haasteista selviää

Kun on sumun keskellä Swasimaan vuoristossa ja navigaattori pyytää kääntymään epämääräiselle kärrypolulle, voi joskus tulla ajatelleeksi, että olisihan sitä olemassa helpompiakin tapoja matkustaa. Silti sitä taas seuraavana aamuna lähtee innoissaan liikkeelle ja yrittää ymmärtää mihin suuntaan kartan mukaan pitäisi seuraavaksi kääntyä. Aina ei todellakaan ole helppoa. Meillä on hajonnut rengas Australiassa ja Bahrainissa. Australiassa hajosi toisella kerralla itseasiassa koko auto. Slovakiassa paikallinen pysäköinninvalvoja muisti meitä rengaslukolla. Jenkeissä poliisi on pysäyttänyt, kuten myös Zimbabwessa. Lesothossa korruptoitunut poliisi sakotti meitä ja uhkaili oikeuteen joutumisella. Selvisimme kuitenkin puhumalla ja maksamalla 2,50 € sakkoa.

Nämä eivät olleet erityisen mukavia kokemuksia juuri sillä hetkellä, mutta jälkikäteen ne ovat juuri niitä juttuja, jotka jäävät mieleen. Kun ajaa rajoitusten mukaan ja noudattaa liikennesääntöjä (jotka ovat pitkälti hyvin samat joka maassa), pääsee pitkälle. Länsimaiden ulkopuolella on turvallisempaa välttää pimeällä ajamista, jos vain mahdollista.

Tyhjä rengas vuokra-autossa Bahrainissa. Meni minuutti ja ystävällinen paikallinen pysähtyi paikalle auttamaan (ei sillä, etteikö tuosta olisi ilmankin selvitty).

Slovakiassa pysäköinninvalvoja muisti meitä rengaslukolla.

Joskus vain käy tosi huonosti, kuten meille Australiassa. Olimme ostaneet auton vain muutamaa viikkoa aiemmin.

Onneksi australialainen automme Reino saatiin kuntoon (rahaa tosin paloi aika paljon). Tomi suutelemassa asfalttia yli 1000 km hiekkatiepätkän jälkeen Australian punaisessa keskustassa.

Rajan ylitykset vuokra-autolla

Jos olet ylittämässä rajan vuokra-autolla, varmista ensin vuokraamosta, että se on sallittua (Autoeuropen vuokraehdoissa nämä on yleensä suoraan mainittu). Ei ole itsestäänselvää, että vuokra-auton saa viedä maasta pois. Monissa maissa on myös rajoituksia sen suhteen, mihin naapurimaihin autolla saa mennä, ja mihin ei. Esimerkiksi Yhdysvalloista Meksikoon vuokra-autoa ei saa viedä, mutta auton vieminen Kanadaan on hyvin yksinkertaista. Etenkin Afrikassa autoillessa rajojen ylityksistä on hyvä ilmoittaa vuokraamoon jo reilusti ennen kuin vuokra-auto haetaan, jotta vuokraamo tietää tehdä tarvittavat rajanylitykseen vaadittavat paperit valmiiksi. Siitä huolimatta rajanylitys voi olla todella tuskaista, kuten meillä Beitbridgessä Etelä-Afrikasta Zimbabween tai se voi sujua aivan mutkattomasti, kuten Botswanasta Etelä-Afrikkaan.

Yhdensuuntaisen vuokrauksen jättömaksu

Joskus sitä haluaa ajaa vähän pidemmän pätkän, eikä palata enää takaisin lähtöpisteeseen. Mekin olemme yhdellä USA-roadtripillä vuokranneet auton Miamista ja palauttaneet sen New Yorkiin. Olemme myös vuokranneet auton Los Angelesista, ajaneet Kanadaan ja palauttaneet auton lopulta New Yorkiin. Yleensä auton palauttaminen eri toimipisteeseen onnistuu saman maan sisällä, mutta siitä tulee yhdensuuntaisen vuokrauksen lisämaksu (oneway fee). Saman osavaltion sisällä auton palautus eri toimipisteeseen onnistuu usein ilman jättömaksua, mutta pitkien matkojen ollessa kyseessä, tulee vuokrahinnan päälle jättömaksu. Yleensä se on noin 200-300 dollaria. Euroopassa voi tiedustella mahdollisuutta palauttaa auto myös toiseen maahan.

Milloin missäkin pusikossa vuokra-autolla.

Autossa yöpyminen on yksi vaihtoehto. Teltta-autoja näkee etenkin Australiassa ja Afrikassa.

Yhdysvalloissa yleisimpiä majapaikkoja roadtrippaajalle ovat motellit.

Vuokra-autolla liikkuminen suurkaupungissa

Viimeisimpänä ajelimme vuokra-autolla Santiagossa. Voisin kuvitella, ettei moinen ihan ensimmäisenä tule jokaiselle lomalaiselle mieleen, mutta ei se nyt ollenkaan huono vaihtoehto ollut. Paikallisten taksikuskien englanninkielentaito olisi varmasti ollut vähintäänkin kyseenalainen, joten koimme omalla autolla liikkumisen ihan varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Liikenne ei ole edes Etelä-Amerikan suurkaupungeissa loppujen lopuksi juuri sen kummallisempaa kuin Helsingissäkään.

Esimerkiksi New York on loppujen lopuksi hyvin helppo kaupunki ajaa autolla. Nopeasti siellä ei pääse etenemään, mutta liikkuminen on hyvin loogista, kun joka toisella poikkikadulla liikenne menee toiseen suuntaan kuin toisella. New Yorkissa tosin ei kannata autoa vuokrata ellei aio lähteä pois kaupungista tai sitten saavu sinne autolla, kuten me. Kaupungissa on niin hyvä julkinen liikenne, että sitä kannattaa hyödyntää. Asia on aivan toinen vaikkapa Los Angelesissa, jossa auto on lähes välttämättömyys, jos haluaa saada kunnollisen käsityksen koko laajalle levinneestä kaupungista. Ruuhkiin on kuitenkin hyvä varautua.

Ovet on hyvä pitää lukittuina ajon aikana. Uusimmissa autoissa ovet yleensä menevätkin automaattisesti lukkoon liikkeelle lähdettäessä. Kukaan ei ole koskaan pyrkinyt autoomme sisälle missään maassa, mutta aina liikennevaloihin pysähdyttäessä siihen on mahdollisuus olemassa. Johannesburgissa, Etelä-Afrikassa ohjeistettiin jopa ajamaan pimeällä punaisia päin, koska pysähtyminen olisi niin riskialtista. Muissa maissa tätä ei kannata kokeilla. Monissa maissa liikennevaloissa kulkee myös kerjäläisiä tai kaupustelijoita myymässä erinäistä tavaraa. Emme ole koskaan ostaneet mitään, mutta pari kertaa olemme antaneet rahaa liikennevaloissa.

Kaupustelija liikennevaloissa Etelä-Afrikassa.

Minne ei kannata lähteä autolla

Tomi olisi valmis lähtemään autolla ihan mihin tahansa, mutta myöntää toki, ettei ihan joka paikkaan ehkä kannattaisi lähteä itse ajelemaan. Tälläisiä ovat esim. Aasian kaoottiset suurkaupungit. Monissa niissä myös taksit ja julkiset kulkuvälineet ovat niin edullisia, ettei autonvuokraus siksikään kannata. Emme myöskään lähtisi ajelemaan autolla maihin, joissa poliisiin ei voi luottaa. Tosin voisimme lähteä uudelleen Lesothoon, vaikka siellä jouduimmekin poliisin kiristämäksi. Emme pitäneet sitä erityisen vaarallisena tilanteena ja olimme tietoisia riskistä jo etukäteen.

Loppujen lopuksi niitä paikkoja, jonne emme voisi ajatellakaan lähtevämme autolla on huomattavasti vähemmän kuin paikkoja, joissa voisimme mielellämme autoilla.

Intian liikenteessä on kaikenlaista kulkijaa. Emme vuokranneet Intiassa autoa, vaikka Tomi sanoikin, että haluaisi ajaa siellä autoa. Ei tarvitsisi välittää mistään liikennesäännöistä, vaan voisi vain tunkea sinne, missä sattuu olemaan tilaa.

Mitä vuokra-autoa varatessa kannattaa ottaa huomioon?

Jos olet menossa ajelemaan vuoristoon, älä sniiduile vuokra-auton kanssa. Fiat 500 näyttää toki söpöltä, mutta hymy hyytyy yhtä nopeasti kuin auto ensimmäiseen ylämäkeen. Jos on kyse pidemmästä matkasta ruohonleikkurin moottorilla varustettu auto on yleensä ihan oikeasti hidaste. Toki bensakuluissa säästää, kuten myös auton hinnassa, mutta hermoja se ei välttämättä säästä. Isompi auto on yleensä myös turvallisempi ja kuljettaja tykkää muutenkin, jos kaasua painamalla auto ihan oikeasti liikkuu eteenpäin.

Kaupunkiajoon taas pienempi auto on kätevä, eikä tehoilla ole niin väliä. Pieni auto mahtuu helpommin kadunvarteen parkkiin ja kääntyy pienemmässä tilassa. Ota kuitenkin huomioon se miten matkatavarat mahtuvat kyytiin. Kova, iso matkalaukku takapenkillä on äkkijarrutustilanteessa todellinen riski ja tulee niskaan tappavalla voimalla. Jos on pakko laittaa matkatavaroita takapenkille, ne tulisi köyttää kunnolla turvavöihin kiinni, niin hassulta kuin se voikin tuntua.

Etenkin Amerikassa auton vuokraus on niin halpaa, ettei erotus ison ja pienen auton välillä ole suuri. Keski-Euroopan roadtripille lähtiessä taas kannattaa tarkistaa myös naapurimaiden hintataso. Esimerkiksi Sveitsistä auton vuokraaminen maksaa maltaita verrattuna Saksaan. Etäisyydet ovat kuitenkin lyhyet ja rajanylitykset huomaamattomat.

Älä lähde Fiat 500:lla vuoristoon, kuten me teimme.

Häämatkalla Alaskassa. Aivan mielettömän upea osavaltio autoiluun. Teitä ei tosin ole liiemmin, mutta eipähän eksy.

Mistä kannattaa vuokrata auto?

Yleensä halvimmalla auton saa vuokrattua Autoeuropen kautta. Se on palvelu, joka näyttää kulloisessakin paikassa toimivien kaikkien vuokraamoiden hinnat. Sieltä pystyy myös kätevästi valitsemaan mitä lisäpalveluita tarvitsee. Olemme yleensä ottaneet vakuutukset, johon kuuluu nollaomavastuulla myös lasit ja renkaat. Toinen vaihtoehto on ottaa Autoeuropen vakuutus nollaomavastuuhyvityksellä, jolloin tulisi vahingon sattuessa maksaa omavastuu ensin omasta pussista ja ne voi jälkikäteen periä takaisin Autoeuropelta.

Jenkeissä auton vuokraus on halpaa. Alle 25-vuotiaille autonvuokraus on kalliimpaa. Nuori kuljettaja katsotaan ilmeisesti kasvaneeksi riskiksi, joten nuorelle kuljettajalle tulee tämän vuoksi lisämaksu.

Autolla pääsee moneen paikkaan, mutta varo, ettet jää jumiin. Hwangen kansallispuistossa se ei ollut kaukana.

Esimerkiksi Krugerin kansallispuistossa, Etelä-Afrikassa autolla pääsee suoraan eläinten keskelle.

Joskus on fiksumpaa ottaa ihan kunnon maastoauto.

Yleisiä vinkkejä auton vuokraukseen

Kansainvälinen ajokortti on hyvä olla olemassa, mutta loppujen lopuksi aika harvassa maassa sitä tarvitsee. Voit tarkistaa maat, jossa se on välttämätön Autoliiton sivuilta.

Kaikilla suurilla lentokentillä on autovuokraamot. On yleensä hyvin helppoa kävellä terminaalista vuokraamoon ja noutaa auto. Myös palauttaminen on yhtä helppoa, eikä tarvitse huolehtia lentokenttäkuljetuksista. Opasteet lentokentillä on yleensä selkeitä ja aina löytyy joku joka opastaa.

Huomioi hotellia varatessa pysäköinti. Suosimme hotelleja varatessa booking.comia ja ainakin sieltä näkee kätevästi onko hotellilla pysäköintiä ja onko se maksullista.

Aja niin hitaasti kuin miltä tuntuu (älä kuitenkaan kuuttakymppiä moottoritiellä). Ei ole syytä kiirehtiä, jos on hukassa tai miettii minne pitää kääntyä. Jos joku tööttää, niin siinähän tööttäilee. Älä kuitenkaan pysähdy paikkoihin, joihin ei saa pysähtyä.

Tietulleihin kannattaa varautua. Tiedustele etukäteen vuokraamosta, miten niihin maksetaan. Monissa maissa maksu tapahtuu käteisellä tai kortilla, mutta myös elektronisia tietulleja löytyy lukuisista maista.

Muista, että sää voi muuttua ja vuoristossa tulla lunta kesälläkin. Kannattaa seurailla millaista säätä luvataan ja ottaa se huomioon ajomatkan suunnittelussa. Monissakaan maissa Pohjoismaiden ulkopuolella ei käytetä talvirenkaita. Olemme ajaneet useampaan otteeseen Amerikassa vuoristossa lumisateessa kesärenkailla, eikä se ole varsinaisesti kovin kivaa.

Älypuhelin on oikeasti fiksu. Olemme pärjänneet viime vuosina joka paikassa (jopa Afrikassa) puhelimen google mapsin avulla. Kannattaa käydä reitti puhelimella läpi paikassa, jossa on wi-fi, silloin kartta latautuu puhelimeen ja se näyttää ilman nettiyhteyttäkin missä menette. Emme ole kokeneet navigaattorin vuokrausta tarpeelliseksi.

Lopuksi, muista, että auton kanssa voi aina sattua ja tapahtua. Ei kannata jättää viimeiselle päivälle, ennen paluulennon lähtemistä, ajettavaksi 500 kilometrin matkaa. Toisaalta ei kannata myöskään laskea sen varaan, että ensimmäisenä päivänä ajaisi 500 km, koska myös lento voi olla myöhässä. Älä tee liian tiukkoja ajosuunnitelmia, joissa ei ole yhtään pelivaraa. Mutta ennen kaikkea, älä stressaa liikaa,. Asiat järjestyy. Nauti maisemista ja kerää ihania kokemuksia!

Jos olet lähdössä Balkanin roadtripille, tuoreita vinkkejä sillä suunnalla ajelemisesta löytyy Rimman ja Lauran blogista. Me emme ole siellä suunnalla vielä käyneet lainkaan. Meidän menneistä roadtripeistä löytyy juttuja roadtrip -tägin alta.

Mitäs muuta? Kommenttiboksi on avoin kysymyksille ja lisävinkeille!

Pysy mukana:

Facebook| Bloglovin | Instagram

Luksusristeilystä tulee mielleyhtymä lämmöstä, turkoosista merestä ja nautiskelusta laivan kannella. Ihan aina todellisuus ja mielikuvat eivät vastaa toisiaan. Laivayhtiötä siitä ei kuitenkaan voi syyttää, koska vaikka säähän voi varautua, ei siihen voi vaikuttaa.

Silver Spiritin lähdettyä Falklandinsaarilta, kapteenimme kuulutti, että edessä on hyvin aallokkoiset olosuhteet. Ilta menisi vielä suht tasaisesti lipuessa, mutta yöllä tulisimme seilaamaan kovassa aallokossa. Pienen ikäni veneilleenä ja lukuisilla keinuvilla Itämeren risteilyillä olleena, olin alle kolmekymppiseksi asti kuvitellut, etten kärsisi merisairaudesta. Liekö ikä tehnyt tehtävänsä vai onko siihen vaadittu vain tarpeeksi kovaa keikutusta, mutta pari vuotta sitten Alaskan risteilyllä tämä luulo kuitenkin tuli todistettua vääräksi. Siitä viisastuneena kävimme nyt hakemassa Silver Spiritin respasta matkapahoinvointilääkkeet. Se olikin fiksu veto, koska herätessäni yöllä neljältä, keikkui laiva siihen malliin, että päätin huitaista pillerin kitusiin ennen kuin jatkoin keinutuksessa uniani. Tomi sinnitteli seuraavaan aamuun ennen kuin hänenkin piti taipua ja nakata tabletti kurkkuun.

Sitä voisi kuvitella, että laivan kallistellessa puolelta toiselle, ulkona vihmoisi vettä ja taivas olisi synkkä. Mistään sellaisesta ei kuitenkaan ollut kyse, vaan taivas oli kirkkaan sininen. Tuuli oli vain järkyttävän kova. Kapteeni kuulutti, että aallot olivat jopa kahdeksan metrisiä. Kuvia ei ole, koska ei tehnyt mieli astua parvekkeelle saatika laivan kannelle.

Keinuvista olosuhteista huolimatta menimme aamupalalle. Liikkuminen oli koomista, koska pystyimme kävelemään ainoastaan siksakkia seilaten käytävän reunasta toiseen. Myös vastaantulevat ihmiset liikkuivat samalla tavalla ja törmäyksen välttääkseen, oli pakko takertua toisinaan kaiteeseen. Heikkokuntoisimpia henkilökunta talutti käsipuolesta. Aamupalalla ei ollut ruuhkaa, mutta yllättävän moni oli silti selviytynyt syömään keikutuksesta huolimatta. Lievää huvitusta aiheutti aamupalan jälkeen käytävän kaiteiden reunoille metrin välein asetellut oksennuspussit. Silversealla näköjään kaikkeen varaudutaan tehokkaasti!

Pahoinvointilääkkeet pitivät pahan olon loitolla keikkumisesta huolimatta, mutta samalla ne väsyttävät ja voivat aiheuttaa hieman tokkuraisen olon. Tämä tuli huomattua ja päivä kului lähinnä torkkumalla ja valtavia aaltoja tuijottelemalla. Merenkäynti oli niin voimakasta, että kapteeni kuulutti suosituksen välttää turhaa liikkumista. Hän suositteli matkustajia pysyttelemään mahdollisimman paljon makuu- ja istumisasennossa. Täytyy myöntää, ettei kovin paljoa tehnytkään mieli liikkua paikasta toiseen. Yksi puhelu ja lounas kannettiin sviittiimme tarjottimella ja aseteltiin valkoiselle pöytäliinalle tarjoiltavaksi.

Siinä vaiheessa, kun kapteeni puolen päivän jälkeen kuulutti, että pahimman kiertääksemme saatamme joutua jättämään väliin seuraavana päivänä vuorossa olevan Ushuaian sataman, meinasi jo epätoivo iskeä. Falklandinsaarten jälkeen Ushuaia oli toiseksi eniten odottamamme satama. Mitä pidemmälle iltapäivä jatkui, sitä vähemmän laiva onneksi enää keikkui. Taivaalle oli ilmestynyt pilviä, mutta näkyviin oli tullut myös maata, emmekä olleet enää avomeren armoilla. Neljän jälkeen kapteeni jo kuuluttikin, että olemme jättäneet tuulisimmat alueet taaksemme ja seuraavana aamuna ihastelisimme auringonnousua Ushuaian satamassa. Elämä laivalla piristyi silmin nähden, kun käytävillä pystyi jo kävelemään kohtalaisen suoraan. Maisematkin näyttivät komeilta.

Merisairaus ei lomalla houkuttele

Etelämanner houkuttelisi matkakohteena, mutta sinne päästäkseen laivan tulee ylittää pahamaineinen Draken salmi. Voit lukea Tarinoita Maailmalta -blogista millainen sen ylitys voi pahimmillaan olla. Tämä meidän yhden päivän keikutus ei tainnut olla mitään siihen verrattuna! Olemmekin pariin otteeseen miettineet jääkö Antarktis kokematta jo ihan tuon hurjan matkan vuoksi.

Merisairautta voi ennalta ehkäistä ihoon kiinnitettävän laastarin avulla tai kokeilla esimerkiksi inkivääriä. Kovin aallokkoiset päivät merellä ovat kuitenkin niitä kokemuksia, joita ei niin paljoa lomalla kaipaisi. Kaikki eivät merisairaudesta kärsi. Naiset ovat sille alttiimpia kuin miehet ja alle kaksi vuotiailla lapsilla sitä harvemmin esiintyy. Oma matkapahoinvointini on onneksi aika lievää laatua ja lääkitykseen joutuu turvautumaan vasta, kun oikein pahasti keikuttaa. Esimerkiksi Karibian risteilyillä meno on aina ollut niin tasaista, ettei ole ollut pienintäkään pelkoa pahoinvoinnista.

Risteilimme yhteistyössä Silversean kanssa.

Jos olimme odottaneet Falklandinsaarilla vierailua, niin kyllä Ushuaiakin oli ollut mielessä monia kertoja. Kyseinen kaupunki on maailman eteläisin. Siellä käy lähes jokainen turisti, joka suuntaa kulkunsa Etelämantereelle laivalla, yli myrskyisän Draken salmen. Meillä tuota matkaa ei (valitettavasti) ollut edessä, mutta Ushuaiassa laivamme silti pysähtyi.

Kun raotin aamulla sviittimme verhoja Silver Spiritillä, oli vielä hämärää. Horisontissa näkyivät kuitenkin jylhät, teräväkärkiset vuoret, jotka saivat minut jo intoilemaan tulevasta päivästä. Stoppi oli risteilyn pisin. Silver Spirit viettäisi Ushuaian laiturissa yli vuorokauden.

Vedin nopeasti vaatteet ylle, herättelin unista matkaseuraani ja kirmasin laivan kannelle suunnitelmissani kuvata Patagonian maaginen auringonnousu. Täytyy myöntää, että hieman tyrmistyin, kun laivan toisella puolella ei näkynytkään lisää upeita vuoria ja sarastava aurinko, vaan näkymän peitti valtava laiva. Royal Caribbeanin huomattavasti suurempi alus oli toisella puolella laituria ja laivasta virtasi jo turisteja ulos keskeytymättömänä tulvana. Pieni takaisku. Emme saisikaan Ushuaiaa "itsellemme", vaan kaupungissa ja viereisessä kansallispuistossa tulisi olemaan meidän lisäksemme tuhansia turisteja. Aina pieni laiva ei siis takaa sitä, että satamissa ei olisi niin ruuhkaisaa.

Myös edessämme oli risteilijä, mutta hyvin pieni sellainen. Ponant varustamon luksusalus oli tulossa tai menossa Antarktikselle.

Aamupalan jälkeen vedimme pitkät kalsarit ulkoiluhousujen alle ja toppatakit niskaan. Sää näytti lämpimältä, mutta ei ollut sitä. Kesälämpötila Ushuaissa oli aamulla +6 astetta ja meri toi mukanaan tuulen.

Jälleen autoilua Argentiinassa

Kävelimme läheiseen turistitoimistoon ja selvitimme autovuokraamojen sijainnit. Ensimmäinen ei tuottanut tulosta. Autoja ei ollut lainkaan vapaana, mutta seuraavassa onnisti. Pian kurvailimme jo toistamiseen tällä reissulla pitkin Argentiinan hiekkateitä.

Ushuaian suosituin kohde lienee Tierra del Fuegon kansallispuisto. Sinne mekin suunnistimme autollamme. Matka ei ollut ollenkaan pitkä. Ohitimme matkalla todennäköisesti maailman eteläisimmän golf-kentän, jonka reunamilla laidunsi hevosia. Osa hevosista oli aivan tien vieressä. Niillä ei ollut riimuja, eivätkä ne olleet aitojen sisällä. Pakko sitä oli pysähtyä ottamaan näistä komistuksista pari kuvaa.

Taustalla kohosi korkea vuori. Jopa minä olisin voinut harkita golf-kierroksen pelaamista, jos meillä olisi ollut useampia päiviä aikaa. Nyt sitä ei kuitenkaan ollut, vaan halusimme ehtiä kansallispuistoon hyvän sään aikana. Sääennusteiden mukaan iltapäivällä alkaisi sataa, eikä se loppuisi ennen kuin seuraavana päivänä, jos silloinkaan.

Tierra del Fuegon kansallispuisto ja maailman loppu

Maksoimme itsemme sisälle kansallispuistoon ja saimme käsiimme alueen kartan. Emme olleet tehneet kovinkaan paljon etukäteisselvittelyä ja päätimme ajaa ensimmäisenä "maailman loppua" kohden. Kansallispuiston sisällä on nimittäin Amerikan mantereen eteläisin kohta, jonne pääsee autolla. Sen jälkeen vastassa on vielä iso saari, mutta tuon jälkeen etelämmäs mentäessä seuraava manner on Etelämanner. Sanomattakin on selvää, ettemme olleet koskaan ennen olleet näin etelässä. Afrikan eteläisin kärki ja Australiakin jää reilusti pohjoisemmaksi. Pysähdyimme matkalla kohti maailman loppua kuvailemaan kauniita maisemia.

Maailman loppua oli tullut ihmettelemään muutama muukin. Saavuimme parkkipaikalle, joka oli täynnä turistibusseja. Jotenkin onnistuimme kuitenkin osumaan paikalle sellaiseen aikaan, että suurin osa ryhmistä oli lähdössä pois. Kävelimme muutamia satoja metrejä puista kävelysiltaa pitkin ja siinä se sitten oli meidän edessä, maailman loppu. Tältä se näytti:

Lämmintä maailman lopussa ei ole. Ei edes kesällä. Keskilämpötila kesäkuukausina on viiden ja yhdeksän asteen välillä. Siihen kun lisätään tuuli, pipo ja kunnollinen takki ei ollut ollenkaan liioittelua. Toisaalta näimme myös yhden miehen, joka oli varustautunut t-paidalla ja shortseilla, eikä vaikuttanut ollenkaan palelevalta. En ymmärrä tuollaisia ihmisiä. Tai siis olen vähän kateellinen. Alan palella heti, kun lämpötilaa laskee alle 25 asteen. Omistan varmasti keskimääräistä enemmän erilaisia villapuseroita.

Maailman lopun maisemat eivät tehneet mitään lähtemätöntä vaikutusta. Maisemien vuoksi tuohon kansallispuiston ruuhkaisimpaan pisteeseen ei kannata matkustaa. Lähdimmekin etsimään kauniimpia paikkoja toisaalta, koska uskoimme niitä puistosta löytyvän. Ajellessamme turistibussin perässä tietä takaisinpäin olimme hetken närkästyneitä, kun bussi pysähtyi yhtäkkiä keskelle tietä. Ikkunasta nakattiin jotain pihalle ja silloin huomasin heinikon seassa jotain ruskeaa. Kojootti! Joku turisti oli heittänyt sille ikkunasta jotain syötävää, jota se nyt mussutti heinikossa. Ei vaan voi käsittää näitä ihmisiä, jotka tuollaista tekee!

Bussi jatkoi matkaansa, mutta me emme. Olimme taas kerran erittäin tyytyväisiä siihen, että meillä oli alla vuokra-auto, joka mahdollisti sen, että pystyimme jäädä kuvaamaan tuota villieläintä. Emme meinanneet uskoa hyvää tuuriamme. Tuo ruskeanharmaa eläin oli hyvin suloinen.

Kovin montaa hyvää kuvaa emme eläimestä saaneet, koska se liikkui korkean kasvillisuuden seassa. Elimme pidemmän aikaa siinä uskossa, että kyseessä on kojootti, mutta tarkemman googlettelun perusteella kyseessä taitaa olla Etelä-Amerikan harmaakettu. Jos joku siellä ruudun toisella puolella pystyy identifioimaan lajin tarkasti, olisi kiva kuulla.

Kettu pyöri automme lähistöllä muutaman minuutin ajan. Tomi meni ulos kuvaamaan sitä, eikä se lähtenyt karkuun. Lopulta se jolkotteli läheiselle leirintäalueelle. Todennäköisesti kyseinen yksilö oli tottunut dyykkaamaan ruokaansa roskiksista. Tierra del Fuegossa näkyi aika paljon rinkka selässä liikkuvia vaeltajia ja puistossa oli monia leirintäalueita. Patagonian ilmasto on sen verran raaka, ettei itselle tullut kyllä yhtään minkäänlaista kaipuuta leirintäalue-elämään.

Tierra del Fuego näytti meille vielä vaikka mitä mahtavaa, mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

Risteilimme yhteistyössä Silversean kanssa.

Pysy mukana:

Facebook| Bloglovin | Instagram

Tierra del Fuegon kansallispuisto oli yllättänyt meidät jo positiivisesti kettubongauksellamme, vaikka maailman lopun maisemat eivät saaneetkaan meitä haukkomaan henkeämme. Parhaimpia maisemia olimme vielä etsimässä. Käännyimme summamutikassa päätieltä pienemmälle ja saavuimme kauniiseen poukamaan. Paikalla oli turistiryhmä, joka oli juuri lähdössä, muuten paikalla oli vain muutamia ihmisiä. Vesi oli kirkasta ja poukaman toisella laidalla kohosi jylhät vuoret. Ihastuimme silmänräpäyksessä tuohon paikkaan ja vietimme siellä pitkän aikaa kävelemällä rantakivikossa ja ihmettelemällä kivien pintaan liimautuneita simpukoita. Juuri kun olimme lähdössä tutkimaan tarkemmin mikä rakennus laiturin nokassa oikein oli, laskeutui kiville useampi haukka nauttimaan simpukka-aterioita.

Maailman eteläisin postitoimisto

Kävi ilmi, että olimme saapuneet maailman eteläisimmälle postitoimistolle. Ok, Etelämantereella on kai joku joskus auki oleva postitoimisto, mutta jos nyt puhutaan näistä mantereista, joilla on asukkaita ympäri vuoden.

Tämä postitoimisto oli kyllä erittäin mieleenpainuva. Se oli kuvauksellinen ja todella omituisessa paikassa kansallispuiston sisällä. Kävimme postittamassa sieltä muutamat postikortit ja ihastelemassa tuota erikoista postia. Kyllä Itellan (vai onko se nykyään taas Posti?) toimipisteet kalpenee tämän rinnalla. Vanhahko mies tiskin takana oli hymyilevä, muttei puhunut sanaakaan englantia. Saimme silti postimerkit ja kortit ostettua, postitettua ja ne ovat todistettavasti saapuneet vielä perillekin. Niissä komeilee Fin del Mundo (End of the World) leima.

Tämän kertainen vuokra-automme (ei mene ihan parhaimpien listalle...):

Kävellessämme postitoimistolta autolle, näimme jonkin tumman näätäeläimeltä näyttävän olennon loikkivan aukion poikki pusikkoon. Se kuitenkin viiletti sen verran lujaa, etteivät nämä luontokuvaajat ehtineet ihan sen vauhtiin mukaan. Kävimme varovasti hiippailemassa niiden pusikoiden luona, jonne se sukelsi, mutta emme enää onnistuneet löytämään kyseistä veijaria.

Olimme tyytyväisiä stoppiimme postitoimiston luona, mutta päätimme tutkia kansallispuistoa vielä hieman lisää. Ajoimme takaisin päätielle ja seuraavasta risteyksestä taas pienemmälle tielle. Ohitimme maailman lopun juna-aseman. Kansallispuistossa kulkee leikkijunaa muistuttava turistijuna, jolla pääsee jonnekin. Emme tutustuneet siihen tarkemmin, vaan ajelimme juna-aseman ohi pientä, kuoppaista hiekkatietä vailla mitään sen kummempaa päämäärää. Tuollainen päämäärätön ajelu on monesti ihan parasta ja se tuotti tälläkin kertaa loistavia tuloksia.

Ryhdyin hihkumaan ihastuksesta, kun näin kaukana laaksomaisessa paikassa, joen lähellä useita hevosia. Tomi veti auton tien sivuun ja jäi vetämään päikkärit autossa sillä välin, kun minä lähdin kaksi Canonia kaulalla heiluen kohti hevosia.

Patagonian villihevosia

Mielessä pyöri, että nyt oltiin kansallispuistossa, eivätkä hevoset olleet minkään aitojen sisällä. Voisivatko ne olla villihevosia?! Niistä ei ollut mitään mainintaa puiston esitteessä, jonka olimme saaneet portilta. Suhtauduin hevosiin pienellä varauksella. Minulla on oikeassa kyljessä hampaanjäljet muistona eräästä ihan kesystä suomenhevosesta, joten en uskaltanut mennä kovin lähelle mahdollisesti villejä hevosia. Jälkikäteen kaivelin netistä tietoa ja kyllä vain, kansallispuistossa elää paljon villihevosia. Ihan käsittämättömän hienoa! Olin niin onnellinen, että olimme päättäneet tutkia vielä tuon yhden kuoppaisen pikkutien, muuten olisimme missanneet täysin nämä upeat hevoset.

Oli niin käsittämättömän ihanaa olla satumaisessa laaksossa villihevosten seassa, että meinasi jo ajantajukin hämärtyä. Kävin kuitenkin jossain välissä herättelemässä kuskin etupenkiltä ja ajoimme vähän matkaa eteenpäin - vain löytääksemme lisää villihevosia. Niitä oli useita kymmeniä. Nyt Tomikin tuli mukaan ihmettelemään laumaa, joka liikkui hiljakseen eteenpäin. Toppuuttelin Tomia menemästä ihan hevosten lähelle, kun ei ollut tietoa miten ne suhtautuisivat ihmisiin. Paikalle porhalsi ilmeisesti argentiinalainen perhe ja perheen isä suuntasi suoraan hevosten kulkureitille kuvaamaan niitä videokameralla. Nätisti hevoset kiersivät miehen. Eivätköhän ne olleet kohtalaisen tottuneita turistien läsnäoloon.

Hevosten ihastelun jälkeen sää muuttui synkemmäksi ja suuntasimme ulos puistosta. Tomi oli iskenyt jo aiemmin aamulla silmänsä Ushuaian lentokenttään ja halusi tapansa mukaan sinne spottailemaan. Sää ei suosinut, mutta uskomattomalla tuurilla juuri tuolla hetkellä tuli yksi kone ja kaksi muuta lähti. Ushuaiassa ei todellakaan ole mikään maailman vilkkain kenttä, joten Tomi oli hyvästä tuurista mielissään. Kävimme kuvaamassa samalla myös meidän laivan.

Silver Spirit ei ole mikään pikkulaiva, vaikka matkustajia sinne mahtuukin vain reilut 500. Ulkomitoiltaan se on Viking Linen Gabriellan luokkaa. Oli vasta iltapäivä, mutta Royal Caribbeanin laiva lähti jo satamasta. Monet eri varustamot risteilevät Etelä-Amerikan kärjen ympäri, mutta aikatauluissa on suuria eroa. Suurin osa varustamoista vetää reitin 14 vuorokaudessa läpi, kun meidän Silversean risteilymme kesti 17 vuorokautta.

Olimme päättäneet ajaa kansallispuistossa vierailun jälkeen jonkin verran Buenos Airesiin kulkevaa valtatietä pohjoiseen. Sen varrella kerrottiin olevan upeat lumihuippuiset vuorimaisemat. Päätimme lähteä ajelemaan sateesta huolimatta, koska meillä ei ollut parempaakaan suunnitelmaa. Elättelimme toiveita, että sää kirkastuisi. Toiveemme osoittautui kuitenkin turhaksi ja raskaat pilvet roikkuivat alhaalla. Ajelimme pari tuntia näkemättä mitään ihmeellistä. Kävimme nopeasti kaupungin ulkopuolella olevassa ostoskeskuksessa, muttemme olleet shoppailutuulella. Palautimme auton seitsemän jälkeen illalla ja kävelimme vielä jonkin aikaa Ushuaian mäkisiä katuja. Kävimme muutamassa kaupassa, jotka olivat vielä tuolloin seitsemän ja kahdeksan välillä auki. Kaupungissa on lukuisia vaellusvarusteita myyviä kauppoja, mutta hintataso on ulkomaisissa merkkivaatteissa korkea.

Kun kävelimme satamaan kahdeksan jälkeen, ei satanut enää ja aurinko yritti puskea illan viimeisiä säteitään pilvien raoista. Valo oli aika maaginen. Silver Spirit ei lähtisi liikkeelle ennen kuin seuraavana aamuna. Me suuntasimme laivaan illalliselle, kun taas iltavapaitaan viettäviä laivan henkilökunnan jäseniä suuntasi viettämään iltaa kaupungille. Me vaihdoimme ulkovaatteet siisteihin iltavaatteisiin ja menimme nautiskelemaan neljän ruokalajin illallisen viinillä.

Vaikka sää ei ollut Ushuaiassa vierailumme aikaan aivan paras mahdollinen (se olisi voinut olla myös huomattavasti huonompi), oli päivä silti kaiken kaikkiaan ihan onnistunut. Olimme nähneet maailman lopun, ketun ja villihevosia sekä vuoria. Kyllä Ushuaia ja etenkin Tierra del Fuego on käymisen arvoisia paikkoja! Voi että miten tulikaan ikävä risteilyelämää tätä postausta kirjoittaessa!

Risteilimme yhteistyössä Silversean kanssa.

Pysy mukana:

Facebook| Bloglovin | Instagram

Olemme useiden eri varustamojen laivoilla risteillessä nähneet useita hyviä ja myös monia vähän vähemmän hyviä esityksiä. Olemme kuunnelleet ratkiriemukasta stand upia ja joskus lähteneet kyllästyneenä pois. Kaikkia on mahdotonta miellyttää ja kun ohjelmaa tehdään suurelle yleisölle, joku pettyy aina. Odotimme Silversean esityksiä suurella mielenkiinnolla. Emme missään nimessä odottaneet liikoja, sillä tiesimme, ettemme varsinaisesti olleet varustamon ydinkohderyhmää ikämme puolesta. Se tuli huomattua myös esityksiä seuratessa.

Ensimmäisenä iltana olimme aikaerosta vielä sen verran väsyksissä, ettemme jaksaneet illallisen jälkeen juuri muuta kuin raahautua sviittiin nukkumaan. Seuraavana aamuna hovimestarimme kyselikin jo huolestuneena oliko meillä kaikki hyvin, kun menimme niin aikaisin nukkumaan. Mitä pidemmälle risteily eteni, sitä enemmän mekin aloimme kuitenkin olla jo Etelä-Amerikan ajassa ja pirteitä iltaisin. Reilussa parissa viikossa tuli katsottua esitys jos toinenkin ja tutustuttua muuhun yöelämään, tai tässä tapauksessa lähinnä, iltaelämään.

Varsinaista yöelämää Silversean yleisiltä alueilta ei oikein löydy. Puolen yön jälkeen saattaa baarissa tavata pari satunnaista lasin äärellä juttelevaa matkustajaa, mutta muuten on hiljaista. Baareilla ei ole varsinaisia aukioloaikoja, vaan ne pidetään auki niin kauan kuin asiakkaita riittää. Tässä yhteydessä lienee paikallaan muistuttaa, että Silversean risteilyjen hintaan kuuluu myös alkoholitarjoilu aina shampanjaa ja konjakkeja myöten. Asiakaskunta vain on erilaista kuin Tallinnan ja Ruotsin risteilyillä, joten "ilmainen" alkoholi ei houkuttele juomaan yömyöhään. Juomisintoa vähentää myös risteilyn pidempi kesto ja mielenkiintoiset satamat, joissa ollaan välillä hyvinkin aikaisin.

Aivan ensimmäisenä iltana, laivan vielä ollessa Buenos Airesin satamassa, risteilyemäntämme Vicky tuli tervehtimään meitä ja kyselemään olemmeko kenties pistäneet merkille, että olemme nuorimmat matkustajat laivalla. No, olimmehan me. Samaan hengenvetoon Vicky sanoi, että meidän pitäisi tulla kertomaan hänelle, jos haluaisimme jotain nuorekkaampaa ohjelmaa laivalle. Hän voisi järjestää jotain. Jostain syystä (koska olemme vaatimattomia suomalaisia) emme koskaan pyytäneet Vickyltä mitään nuorekkaampaa ohjelmaa, vaan menimme sillä mitä jokapäiväisestä matkaohjelmasta löytyi.

Osallistuimme päivisin triviaan ja shuffleboardiin sun muihin vanhemmille matkustajille räätälöityyn ohjelmaan, kuten päiväohjelmaa Silversealla -postauksesta ehkä jo aiemmin luittekin. Iltaisin me kuuntelimme oopperaa, jazzia, klarinetistia, viulukonserttia, klassisia gaala konsertteja ja klassikoita 70- ja 80-luvuilta jne. Siis kaikkea sellaista, jota emme ikipäivänä lähtisi normaalisti kuuntelemaan. Emme voi sanoa olleemme ihastuksesta sekaisin joka esityksestä, mutta olihan se mielenkiintoista laajentaa näkemystä erilaisten esitysten maailmasta. Muilta kuulemiemme kommenttien perusteella jokainen esiintyjä tuntui olevan erinomainen omalla alallaan. Ja onhan siinä oltavakin, koska vierailevat tähdet oli lennätetty ympäri maailmaa vetämään pari esitystä viidelle sadalle matkustajalle. Vierailevien artistien lisäksi laivalla oli myös vakinaiset esiintyjät, The Voice's of Silversea. He vetivät hyviä esityksiä monena iltana.

Suklaabuffetti ja disco

Neloskannella sijaitsevan show loungen / teatterin lisäksi kaikenlaista ohjelmaa oli myös muualla. Nämä muut ohjelmat olivatkin pääsääntöisesti hyvin mielenkiintoisia. Esimerkiksi kello 22:30 järjestetty suklaabuffetti oli melkoinen hitti. Tarjolla oli niin suklaista syötävää kuin juotavaakin. Emme tainneet nähdä panorama loungea kertaakaan risteilyn aikana niin täyteen pakkautuneena ja suuri osa paikalle saapuneista jäi sulattelemaan suklaita myös tanssilattialle. Sinä iltana oli koko risteilyn parhaat bileet ja allekirjoittanutkin tanssi jalkansa kipeiksi. Ihan viimeisintä tanssimusiikkia ei silti uskaltanut toivoa. Kun DJ soitti illan ensimmäisen 2000-luvulla sävelletyn kappaleen, kuului yleisöstä hyvin pian: "Vaihdettaisiinko takaisin 70-luvulle"!

Tähtien ihailua

Itseasiassa vielä suklaabuffetiakin suurempi hitti oli kohdeasiantuntija Nicky Sepsasin pitämä tähtien bongausilta. Hän piti ensin lyhyen, mutta vaikuttavan luennon tähdistä ja siitä kuinka ne ovat näytelleet merkittävää roolia entisaikojen laivamatkustamisessa. Aikana ennen kompassia ja kehittyneitä laitteita, merellä suunnistettiin yöaikaan tähtien avulla. Luennon jälkeen panorama loungesta otettiin puhelinyhteys komentosillalle ja kapteeni sammutti Silver Spiritin ulkovalot, jotta me pystyimme ihastelemaan linnunrataa.

Olimme keskellä merta, eikä missään lähimaillakaan ollut mitään valoja. Tähtitaivas levittäytyi yllämme kirkkaana. Onneksi ei ollut pilvinen ilta. Etsimme taivaalta Etelänristiä, joka on neljän tähden muodostama tähtikuvio. Täällä Pohjolassa taivaalle katsellessa, tulee yleensä aina etsineeksi Pohjantähteä. Eteläisellä pallonpuoliskolla vastaavaa napatähteä ei kuitenkaan ole olemassa, joten Etelänristi (Southern Cross) toimii vastaavana suunnistustähdistönä. Vaikka Tomi onnistuikin löytämään Etelänristin vaivatta (minä en), olin ihan tyytyväinen, että kapteenillamme oli hieman kehittyneemmät vempaimet käytössään. Tähtien tiirailu pimeällä laivan kannella oli kuitenkin oikein kiva kokemus, vaikkei nyt näkemämme tähtitaivas vetänytkään vertoja Australian erämaassa näkemällemme, puiden latvoista alkavalle milkywaylle.

Hulvattomin esitys

Viimeisenä iltana oli kaikkien aikojen esitys. Sitä olimme odottaneet jo risteilyn ensimmäisistä päivistä alkaen. Kyseessä oli risteilyemäntämme Vickyn oma show "Ship happens". Kuten olen tainnut jo useaan otteeseen mainita, Vicky Van Tassel on ehdottomasti paras risteilyemäntä ikinä. Hän on hulvattoman hauska ja onnistuu hurmaamaan kaikki matkustajat iästä huolimatta. Hän on ennen esiintynyt The Voice's of Silversea ryhmässä. Hänen shownsa oli sekoitus stand upia ja musikaalia. Meitä varoitettiin etukäteen menemästä istumaan kovin lähelle lavaa, koska hän usein ottaa matkustajia mukaan showhunsa. Kieltäydyimme kuitenkin uskomasta tätä ja niin Vicky päätyi esityksen aikana mm. Tomin syliin juomaan hänen siideriään. Kaikki ulvoivat naurusta esityksen alusta loppuun asti.

Esitysten sun muiden lisäksi laivalla luonnollisesti voi kuluttaa aikaansa kasinolla pelaamalla. Jotenkin aivan huomaamatta sain pidettyä Tomin pois pelaamasta koko risteilyn ajan. Osittain tässä toki auttoi se, että Chilen vesillä risteillessämme kasino pysyi kiinni melkein viikon.

Kaiken kaikkiaan suurin osa Silversean esityksistä ei selvästikään ollut ihan meitä varten, vaan ne oli suunnattu selvästi kultturellimmille matkustajille, mutta ei meillä ollut mitään ongelmaa saada aikaamme kulutetuksi laivalla. Nautimme etenkin kaikista auringonlaskuista ihan täysillä, eikä laivan kannella ollut yleensä ketään muita.

Toki, jos me saisimme suunnitella ohjelman aivan itse, olisi se ollut toisenlainen. Nyt se kuitenkin palveli varmasti todella hyvin suurinta osaa matkustajista. Suurin osa matkustajista oli pariskuntia, mutta paljon laivalla näki myös yksin reissuun lähteneitä. Jos olisin varakas eläkeläinen ja haluaisin reissuun, muttei olisi ketään matkakaveria, Silversean risteily olisi tähän tarkoitukseen aivan omiaan. Silversealla oli äärettömän helppoa tutustua ihmisiin ja tunnelma oli yleisesti ottaen todella yhteisöllinen verrattuna aiempiin risteilyihin laivoilla, joissa on 2000-4000 ihmistä. Yksin matkustaville oli myös joka päivä oma drinkkihetki, jossa voi tutustua muihin yksinään laivalle tulleisiin. Ei varmasti tarvitsisi viettää iltoja yksinään. Grand voyagella (66 päivän risteilyllä) olevat 112 matkustajaa tuntuivat jo melkein kaikki tuntevan toisensa.

Mitä sinä haluaisit tehdä tai nähdä laivalla iltaisin?

Risteilimme yhteistyössä Silversean kanssa.

p.s. Me lähdetään taas ylihuomenna risteilemään. Tällä kertaa vähän lähemmäs tosin. :)

Juuri nyt tuntuu siltä. Jo pidemmän aikaa olen ihmetellyt sitä, miten Suomessa koiran ulkoiluttaminen antaa muille ihmisille luvan puuttua elämääsi.

Olen sitä mieltä, että tottelemattomat koirat täytyy pitää kytkettyinä. Entistä tärkeämpää tämä on etenkin sellaisten koirien kohdalla, jotka voivat olla vaaraksi ihmisille tai toisille koirille. Jokaisen koiria pelkäävän tulisi voida liikkua ulkona pelkäämättä.

On kuitenkin koiria, jotka ihan oikeasti tottelevat, eivätkä hyökkäile vapaana ollessaan puremaan ketään. Omat koirani ovat jo 9- ja 11-vuotiaat, eivätkä ole vapaana ollessaan purreet ketään - ja ne sentään ulkoilevat vapaana päivittäin. Olen käyttänyt satoja tunteja niiden kouluttamiseen ja kilpaillut tottelevaisuuskokeissa ylimmässä luokassa. Niiden mielestä parasta maailmassa on leikkiä ihmisen kanssa ja keppi kädessäni on sata kertaa mielenkiintoisempi kuin joku satunnainen ohikulkija metsässä, joka huutelee meille kirosanoja (NYT ***tana ne koirat kiinni!") jostain 50 metrin päästä. Ne pysyttelevät lenkillä hyvin lähellä, eivätkä ole kiinnostuneita riistasta. Edestämme on pomppinut peuroja ja ampaissut jäniksiä, mutta silti ne ovat totelleet. Bordercollie on yksi helpoimmista roduista opettaa kulkemaan vapaana karkailematta.

Pakenen päivittäin koirieni kanssa pelloille, aukioille ja metsäpoluille ulkoilemaan, jotta saisimme kulkea rauhassa. En liiku yleisillä lenkkipoluilla tai kävelykaduilla juuri koskaan. Silti aina joskus joku tulee vastaan. Molemmat koirani ovat oppineet jo pennusta pitäen, että vastaan kävelevä ihminen tarkoittaa namia tai leikkimistä. Siksi ne kääntyvätkin luokse automaattisesti nähdessään ihmisen. Voin ihan käsi sydämellä sanoa, ettei niistä ole mitään harmia muille. Silti jotkut ihmiset katsovat olevansa jopa velvollisia huutamaan minulle (ja muille koiriaan vapaana ulkoiluttaville), että koirat tulisi pitää kiinni, koska LAKI sanoo niin!

Kuinka monen ihmisen olette nähneet tai kuulleet huutavan kirosanoja jolle kulle, joka ylittää suojatien punaisilla valoilla tai ajaa toukokuussa nastarenkailla?

Minä en yhdenkään, mutta ystäväni koirat on kyllä uhattu tappaa, koska ne olivat vapaana (kiltisti omistajansa vieressä).

Metsästyslaissa (8 luku §51) sanotaan:

Koiran kiinnipitovelvollisuus

Maaliskuun 1 päivästä elokuun 19 päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.

Laki on käsittääkseni säädetty alunperin metsästyskoiria varten. Riistaviettiset metsästyskoirat harvemmin ulkoilevat kiltisti omistajansa lähettyvillä, vaan etsivät aktiivisesti jälkiä ja voivat jahdata eläimiä. Esimerkiksi lintujen pesimäaikaan (joka on nyt) vapaana juoksenteleva metsästyskoira voi saada paljon tuhoa aikaiseksi. Lain tehtävä on suojella villieläimiä. On kuitenkin eri asia liikkua luonnossa lähellä pysyttelevän seurakoiran kanssa, jonka mielestä tärkein tehtävä lenkillä on kepin kantaminen, eikä se yleensä edes huomaa lähistöllä pomppivia jäniksiä tai parinkymmenen metrin päästä tapittavaa peuraa. Nämä koirat ovat usein vapaana välittömästi kytkettävissä. Voisiko näiden koirien omistajien antaa ulkoilla rauhassa koiriensa kanssa?

Onnellinen on kurainen bordercollie.

Koirankakkakeskustelu

Joka keväinen koirankakkakeskustelu on mielenkiintoinen ilmiö. Jotkut ovat alkaneet jopa kuvaamaan ulkoa löytyneitä jätöskasoja ja julkaisemaan näitä kuvia sosiaalisessa mediassa. Kummallista miten ympäri vuoden luonnosta löytyvät, piittaamattomien ihmisten jättämät, maatumattomat roskat eivät herätä samanlaista tunteiden purkausta. Luontoon dumpataan jopa isoja huonekaluja sekä ongelmajätteitä, mutta harva tästä pitää mitään meteliä. Koirien kakoista on kuitenkin ihan ok avautua kelle tahansa koiran omistajalle, jopa sille, joka seisoo itsekin ojassa, jotta hänen hihnassa oleva koiransa pääsee mahdollisimman syvälle pusikkoon tarpeilleen. Silti ne pökäleet pitäisi kuulema sieltä puolimetrisestä heinikostakin pussittaa maatumattomaan muovipussiin. Been there, done that. Onneksi en enää asu kerrostaloalueella.

Miksi muualla maailmassa koiria suvaitaan niin paljon paremmin?

Puhuin asiasta äskettäin Tanskaan muuttaneen ystäväni kanssa. Hän kertoi, että tanskalaiset ottavat koiransa ihan joka paikkaan ja yleensä ne ovat vapaana. Myös kaupungilla. Taistelurotuisilla koirilla näkee toisinaan kuonokoppia ja ne ovat kytkettyinä, mutta muuten iso osa koirista ulkoilee vapaana. Tanskassa on ilmoitettu puistot, jossa koirat täytyy pitää kytkettyinä. Muualla ne saavat ilmeisesti olla vapaana. Miksi koirattomat tanskalaiset eivät karju koiran ulkoiluttajille? Mikä suomalaisista tekee niin vihaisia?

Niin monessa maassa katukoiratkin saavat nukkua rauhassa kadulla, mutta Suomessa ei saa rauhassa ulkoilla oman koiran kanssa.

Olen ihastellut vapaana ulkoilevia koiria lukuisissa kaupungeissa ympäri maailmaa. Viimeisimpänä tulee mieleen istuskelumme Buenos Airesissa suuressa puistossa, jossa 80 % koirista kulki vapaana muiden ihmisten ja koirien seassa. Niille heiteltiin palloa ja välillä ne jopa loikkivat nurmikolla makaavien ihmisten yli. Kukaan ei suhtautunut koiriin tai niiden omistajiin millään tavalla negatiivisesti. Suomessa tälläinen koirien vapaana juoksuttaminen vilkkaassa puistossa ei olisi ikinä ollut mahdollista. Herranjestas, siellähän oli lapsiakin seassa.

Koirien vapaana pitäminen on oma asiansa, mutta lisäksi Suomessa on vielä lukuisia rajoituksia sen suhteen mihin koiraa ei saa viedä. Koirilta kiellettyjä ovat urheilukentät, torit toriaikaan ja pahin synti kaikista olisi viedä koira uimarannalle.

Uimarannalla St Lucialla, Karibialla.

Koirat leikkimässä rannalla Phuketissa. Voitteko kuvitella, ihmiset uivat SAMASSA vedessä?

Koirien uimaranta Australiassa.

Tätä termiittiä hoidimme Australiassa. Sen omistaja oli sitä mieltä, että sitä voi ihan hyvin pitää vapaana. No pystyi toki, mutta sen jälkeen sitä huhuiltiinkin puoli tuntia pitkin metsiä. Kaikkia koiria EI voi pitää vapaana kuin aidatulla alueella.

On Suomen koirakulttuurissa toki hyvääkin. Jopa tosi paljon. Koirista pääsääntöisesti huolehditaan hyvin. Niitä ulkoilutetaan ja käytetään tarpeen tullen lääkärissä. Meillä ei saa myydä pentuja eläinkaupassa, torista puhumattakaan (koska eihän sinne saa viedä koiria). Suomessa ei ole katukoiria ja yleisesti ottaen koiria hylätään hyvin vähän. Meillä on vahva harrastuskulttuuri koirien kanssa ja niiden kanssa käydään erilaisilla kursseilla. Ehkä meillä ei siis ihan maailman huonoin koirakulttuuri ole, mutta ehkä tiukkapipoisin.

Voisikohan sitä pipoa ihan vähän löysätä? No, oikeasti mekin olemme saaneet paljon useammin kehuja hyvin koulutetuista koirista niiden ollessa vapaana kuin valituksia. Ehkä juuri siksi ne kerrat, kun joku ryhtyy asiasta huutamaan, tuntuu entistä pahemmalta, koska ihan aidosti tuntuu, ettei siihen meuhkaamiseen ole mitään syytä.

Mitä mieltä te olette Suomen koirakulttuurista? Entä onko teillä kokemusta muiden maiden koirakulttuureista?

Aiempia koira-aiheisia juttuja:

Koirat maailmalla - Kathmandu, Nepal

Englanninbulldoggi tukehtui raskauteen

Kunhan on terve

Pysy mukana:

Facebook| Bloglovin | Instagram

Vuonoristeily on jo pitkään houkutellut tätä risteilyihin hurahtanutta tyttöä. Olisihan niitä tuossa lähellä Norjassa, mutta me aina jotenkin ajaudumme hirveän kauas ja niinpä saimmekin ensikosketuksen vuonoristeilyyn Argentiinan ja Chilen vuonoissa. Oliko kokemus sitten niin huikea kuin odotin. Kyllä ja ei. Se oli erilainen.

Ennakkokäsitys:

Risteilisimme vuonoissa kirkkaassa auringonpaisteessa laivan lähes hipoessa jyrkkinä sen molemmin puolin kohoavia vuoria. Istuisimme aurinkotuoleissa ja siemailisimme drinkkejä sen mitä nyt valokuvien räpsimiseltä malttaisimme. Huokailisimme ihastuksesta ja kokemus olisi kaikin puolin rento.

Todellisuus:

Tarrauduimme täysillä kiinni laivan ulkokannelle avautuvan oven kahvaan tuulen repäistessä sen kovalla voimalla auki. Yritimme pitää hupun päässä ja jalat tiukasti laivan kannessa samalla, kun räpsimme kohmeisilla sormillamme kuvia pilvien peittämistä vuorista. Välillä pilvien hieman vetäytyessä kauemmas ihailimme kirkkaana hohtavia jäätiköitä, joista osa valui mereen, mutta suurin osa lepäsi korkealla vuorten rinteillä. Kestimme ulkona seisomista hyytävässä tuulessa muutaman minuutin kerrallaan, ennen kuin painuimme takaisin sisätiloihin lämmittelemään ja juomaan kaakaota.

Lähtisinkö sitten uudelleen Etelä-Amerikan kärjen kiertävälle vuonoristeilylle? Ihan koska tahansa!

Silver Spirit lähti aamulla Ushuaian satamasta. Vuorilla oli satanut yöllä lunta ja nytkin sää oli pilvinen. Aurinko yritti silloin tällöin pilkistellä pilvien raoista. Oli mahtava nähdä Ushuaian taustalla kohoavat vuoret hieman kauempaa mereltä. Ne olivat valtavat ja kaupunki näytti etäältä säälittävän pikkuruiselta.

Vaikuttava Beaglen Salmi

Beaglensalmi (Beagle Canal) kulkee molemmin puolin Ushuaiaa. Itäisen puolen olimme kulkeneet yöllä, mutta nyt suuntasimme valoisan aikaan läntiselle ja samalla kuulemamme mukaan vaikuttavammalle puolelle. Silversean järjestelyt ja henkilökunta olivat taas kympin arvoiset. Risteilyn kohdeasiantuntija oli jälleen päästetty ääneen ja hänen selostuksensa tuli ympäri laivaa kaiuttimista. Etenimme Beaglen Salmea pitkin ja kaiuttimista kuului aina mille puolelle laivaa milloinkin kannatti katseensa suunnata. Istuimme laivan keulassa olevassa näköalabaarissa, jotta näkisimme molempiin suuntiin ja tuijotimme ulos harmaaseen säähän. Siellä ei ollut tietoakaan auringonpaisteesta ja vuorten huiput olivat pilvien peitossa.

Mutta kun ensimmäiset jäätiköt tulivat näkyviin, vanhempiinkin matkustajiin tuli liikettä ja ihmiset riensivät uhmaamaan säätä ja kurkottelemaan kaiteen yli tuulen tuivertaessa. Ei tälläisiä maisemia nimittäin ihan joka päivä näe.

Jossain vaiheessa jopa kirkastuikin hieman ja silloin annoimme kameran laulaa entistä enemmän.

Kun olimme lipuneet parhaimpien maisemien ohitse ja kohdeasiantuntijakin oli vaiennut kaiuttimissa menimme sviittiimme, mutta eihän niiden maisemien ihastelua voinut lopettaa. Onneksi oma parveke mahdollisti sen, että saattoi istuskella "omalla" sohvalla ja käydä nopeasti parvekkeella, kun siellä näkyi taas jotain mielenkiintoista. Emme ole koskaan olleet millään risteilyllä (Itämerta lukuunottamatta) ilman omaa parveketta. Se on aivan ehdoton. Silver Spiritillä ei sisähyttejä, anteeksi sviittejä, olekaan kuin ihan muutamia.

Tämä oli ensimmäinen päivämme vuonoissa. Onneksi niitä oli tulossa vielä lisää ja aurinkoakin oli luvassa enemmän.

Risteilimme yhteistyössä Silversean kanssa.

Terkkuja Pariisin lentokentältä. Takana on kymmenen päivän loma Kaliforniassa. Tarkoitus oli avata reissua blogin puolella jo ennen matkaan lähtöä, mutta tuli pari muuttujaa tai oikeammin kamala flunssa. Niistäen tuli lähdettyä reissuunkin, mutta onneksi pahin vaihe taudista oli taltutettu ennen koneeseen astumista. Tai siis kolmeen koneeseen. Lensimme superhalvoilla Deltan lennoilla San Franciscoon. Menopaluulle tuli hintaa naurettavat 360 €, mutta se tarkoitti kahta vaihtoa.

Tomi oli käynyt aiemminkin San Franciscossa, mutta minulle kaupunki oli uusi. Olin kuullut Friscosta pelkkää hyvää ja odotin paljon tuon rennon hippikaupungin näkemistä ja kokemista. Se nousikin matkan aikana ehdottomasti Amerikan suurkaupunkien kärkikastiin, ellei jopa ykköseksi. Miami päihittää sen ilmastonsa puolesta, mutta esim. Los Angeles jää kyllä aivan heittämällä jonnekin häntäpäähän. San Francisco on rento ja boheemi. Se on iso kaupunki, muttei silti tunnu mitenkään valtavalta. Se sopii tälläiselle maalaistytölle erinomaisesti.

Kevätkukat kukkivat San Franciscossa.

Emme toki viettäneet koko lomaa kaupungissa, vaan meillä oli koko perilläoloajan vuokralla auto, jolla tuli huristeltua noin 1700 kilometriä. Ajelimme San Franciscosta rannikkoa alas pitkin tunnettua Pacific Coast Highwayta, jonka maisemat hivelevät silmiä. Yövyimme Santa Cruzissa, Montereyssä ja Morro Bayssa ennen kuin suuntasimme rannikolta sisämaahan, kauan odottamaani Yosemiten kansallispuistoon. Siellä vietimme vajaat pari päivää ennen paluuta suurkaupungin sykkeeseen.

Reissu oli meidän mittapuullamme lyhyt (jostain syystä halusin varausvaiheessa säästellä lomapäiviä talven varalle) ja siihen olisi voinut ympätä helposti muutaman lisäpäivän, mutta oikein hyvä tämä oli näinkin. Sen verran reipas tahti meillä kuitenkin oli, ettei blogin päivitykselle jäänyt aikaa, kun olimme liikkeellä aamusta iltaan. Lisää juttua tulossa, kunhan täältä kotiudutaan kunnolla. :) Kalifornia on upea osavaltio, johon kauniista maisemista ja eläimistä pitävän on helppo ihastua.

San Franciscon liikennettä.

Union Squaren aluetta San Franciscossa.

Meillä oli vuokra-autona Ford Taurus.

Suloisia maaoravia tuli nähtyä paljon!

Juuri rantautunut kirjohylje.

Santa Cruz

Jostain Pacific Coast Highwayn varrelta.

Yosemiten kansallispuiston uskomattomat maisemat.

Yosemitessa oli kaunista katsoi mihin suuntaan vain!

Kalifornian roadtripin reitti.

Pysy mukana:

Facebook| Bloglovin | Instagram

Huhheijaa, että on ollut jetlag! Maanantaina kotiuduttiin ja nyt alkaa pikkuhiljaa rytmi palautua normaaliksi. Tällä viikolla on tullut herättyä varmaan jokaiseen kellon aikaan välillä 22-6. Yleisimmin aamuyöllä kello kolme. Itään päin mentäessä jetlag on yleisimmin helpommin selätettävissä ja tällä reissulla pääsimmekin melko nopeasti paikalliseen rytmiin kiinni. Kaliforniassa ollaan Suomea 10 tuntia jäljessä.

Reissuohjelmamme meni siten, että olimme ensin pari yötä San Franciscossa ennen kuin lähdimme oikeasti roadtrippaamaan rannikkoa alaspäin. Aloitan kuitenkin matkan perkaamisen tänne blogin puolelle tuosta Pacific Coast Highway ykkösen osuudesta, koska tarvitsen vielä aikaa San Franciscon jäsentelyyn. Suurkaupungeista kirjoittaminen ei ole ollut minulle koskaan helppoa. Kansallispuistoista ja eläimistä sen sijaan tarinaa syntyy kuin itsestään. Nyt hypätään aiheeseen, joka on jotain siltä väliltä. Santa Cruz on pieni kaupunki Kaliforniassa, jossa palmut kasvavat teiden varsilla ja sieltä löytyy eläinten ystävälle ihasteltavaa. Sitä ei kannata sekoittaa Santa Cruziin Espanjassa, Teneriffalla, vaikka sieltäkin varmasti palmuja löytyy. Kaupunki voi olla joillekin tuttu myös legendaarisesta skeittimerkistä, joka kantaa tämän kalifornialaisen kaupungin nimeä.

Vietimme sunnuntaipäivän San Franciscossa ennen kuin lähdimme iltapäivällä ajelemaan ykköstietä kohti Santa Cruzia. Matka ei ole pitkä. Golden Gatelta matkaa kertyy noin 130 kilometriä ja aikaa siihen saa hukattua pysähtymättä vajaat pari tuntia. Me varauduimme siihen, että aikaa kuluisi paljon enemmän hienojen maisemien ja kuvaamaan pysähtymisen vuoksi. Ihan siihen emme olleet varautuneet millaisia pysähdykset olisivat.

Tässä vaiheessa olimme todellakin olleet reissussa vasta muutaman päivän, eikä sisäinen kellomme näyttänyt vielä aivan länsirannikon aikaa. Maisematkaan eivät tuolla kuuluisan maisemareitin alkuosuudella ole mitään järisyttäviä, jos on ennenkin ajanut hieman vastaavaa rannikkoa pitkin. Muutama dramaattisempi kohta ihastutti, mutta muuten painovoima tuntui ottaneen meidän molempien silmäluomet haltuunsa ja ne painuivat koko ajan alemmas ja alemmas. Niinpä meidän stoppimme tuon reitin varrella ei sisältänytkään upeiden maisemien ihastelua, vaan vedimme Ford Tauruksen erään pysähdyspaikan levikkeelle ja penkit vaaka-asentoon. Siinä me sitten vedimme power napit muiden räpsiessä kuvia lähistöllä olevasta majakasta.

Santa Cruziin saapuessamme kävimme aivan koomaisena vielä Safewayssa ostamassa hieman evästä ennen kuin painuimme motelliin ja saman tien nukkumaan. Oli mielettömän kaunis ilta ja harmitti aivan vietävästi, ettemme vain mitenkään jaksaneet suunnata Santa Cruzin rannalle iltakävelylle auringonlaskua katsomaan. Lohduttelin itseäni sillä, että sääennusteet lupailivat seuraavalle päivälle hyvää säätä ja auringonnousu olisi varmasti kaunis.

Aamulla verhoja avatessa vastassa oli, mikäs muukaan, kuin harmaa taivas. Emme viitsineet sen vuoksi pitää erityistä kiirettä, vaan varasimme yhden majoituksen parin päivän päähän ja söimme aamupalaa rauhassa. Yhdeksän aikoihin meillä oli laukut pakattuna Tauruksen kontissa ja ajelimme nyt vihdoin tutustumaan Santa Cruzin ranta-alueeseen. Rantaan ajaessa ohitimme monen monta motellia. Santa Cruz on suosittu turistikohde amerikkalaisille. Monella (varakkaalla) san franciscolaisella on siellä kakkosasunto. Vakituisia asukkaita kaupungissa on reilut 60 000 eli amerikkalaisella mittapuulla kyse on pikkukaupungista.

Ensimmäisenä törmäsimme kuitenkin siihen, että kaikki pysäköintipaikat olivat rannan tuntumassa maksullisia. Santa Cruzin kovin vetonaula taitaa olla Boardwalk, joka on pieni huvipuisto rantakadulla. Niitä näkee aina silloin tällöin jenkkileffoissa. En tiedä mikä sille olisi oikea suomenkielinen sana.

Aamulla ennen kymmentä Boardwalkilla oli vielä hiljaista. Kävelimme sen läpi rannalle ja pilvipeitekin alkoi hieman repeillä.

Rannalla kävellessämme kiinnitimme huomiota etäältä kantautuvaan ääneen. Se oli meille ennestään tuttu ja siksi helposti tunnistettavissa. Ellemme pahasti erehtyneet, lähistöllä olisi merileijonia. Niiden elämöinti tuntui kantautuvan pitkän laiturin suunnasta. Tihrustimme 100-400 mm zoomilla laituria ja siellähän erottui vedessä jotain liikettä. Ei ollut vaikea päättää minne menisimme seuraavaksi.

Santa Cruzin laituri on reilut puoli mailia pitkä. Sen verran massiivinenkin se on, että sinne olisi voinut ajaa autolla. Pysäköinti vain oli melko kallista, joten heitimme Tauruksen parkkiin laiturin kupeeseen ja pistimme töppöstä toisen eteen kohti merileijonien huuteluja. Onneksi ne ovat äänekkäitä eläimiä, koska muuten emme olisi niitä löytäneet.

Kaliforniassa elelee noin 300 000 merileijonaa. Tunnetuin yhdyskunta elelee San Franciscossa Fisherman's Wharfissa. Niiden luona käyminen lienee lähes jokaisen Friscossa käyvän turistin to do -listalla. Me olimme päättäneet jättää sen aivan reissun loppupäähän, joten ilahduimme kovasti mahdollisuudesta päästä näkemään merileijonia Santa Cruzissa. Näin jälkikäteen, molemmissa paikoissa käyneenä voinkin sanoa Santa Cruzin olevan paljon parempi paikka päästä näkemään merileijonia. Niitä pääsee tutkailemaan paljon lähempää ja monesta eri kulmasta. Olimme onnemme kukkuloilla, että olimme olleet sen verran tarkkakorvaisia, että kuulimme näiden tyyppien ääntelyt varmaan noin kilometrin päähän, koska emme tienneet niitä olevan Santa Cruzissa. Sen verran heikoilla ennakkotutkimisilla olimme taas lähteneet liikenteeseen. Toistaalta taas tälläiset positiiviset yllärit ovat usein päivän parasta antia.

Oli aivan käsittämätöntä, miten korkealle vedestä merileijonat voivat ponnistaa. Osa nukkui ehkä puolentoista metrin korkeudella vedestä olevilla laudoilla, jotka olivat vielä kapeita!

Tiirailin laiturin keskellä olevista "aukoista" merileijonia, jotka olivat kivunneet laiturin alapuille nukkumaan, kun kuulin Tomin huutelevan minua ihan laiturin päästä. Ihmettelin mitä vielä kiinnostavampaa siellä voisi olla. Olin juuri ehtinyt lukea opastauluista, että merileijonat voivat nukkua myös vedessä, vaikka ne usein kipuavatkin kuivalle maalle tai ihmisen rakentamille paikoille nukkumaan. Nyt laiturin päässä odotti kuitenkin jotain, mitä emme olleet ennen nähneet. Ryhmä vedessä nukkuvia merileijonia! Ne vain lilluivat paikallaan hieman toisiinsa tukeutuen.

Kaverin kanssa on hyvä levätä. <3

Välillä piti haukotellakin.

Merileijonat ovat kyllä erittäin suloisia tyyppejä, vaikkeivat ihan vedäkään vertoja kirjohylkeille, joista pidän vielä enemmän. Niitäkin voi kuulema nähdä joskus Santa Cruzissa, vaikka niiden näkeminen onkin epätodennäköisempää. Onneksi me näimme hylkeitä myöhemmin muualla, vaikkemme sitä tuolloin vielä tienneetkään. Merileijonia olemme nähneet aiemmin mm. Australiassa, jossa on kenties suloisimmat merileijonat koko maapallolla. Sen lisäksi olemme nähneet näitä merieläimiä myös Alaskassa, Argentiinassa ja silloin tällöin vilaukselta laivasta myös Chilessä.

Santa Cruzin satamassa olisi voinut merileijonien tarkkailun lisäksi shoppailla kaikenlaista turistikrääsää tai käydä syömässä.

Meidän visiittimme Santa Cruzissa oli hyvin nopea ja alueelta löytyisi paljon muutakin nähtävää. Se mitä ehdimme yhden aamupäivän aikana nähdä, sai meidät kuitenkin pitämään paikasta kovasti. En yhtään ihmettele, että san franciscolaiset karkaavat viikonloppuisin ja lomalla suurkaupungista tänne pieneen ja kauniiseen kaupunkiin. Miltäs kuulostaa? Voisitko sinä kuvitella viihtyväsi lomallasi Santa Cruzin laiturilla, rannalla tai kaduilla palmujen varjossa kävelemässä?

Pysy mukana:

Facebook| Bloglovin | Instagram

Miten 17 mailiin voi saada kulumaan kolme tuntia? Helposti, kun ihasteltavana on Kalifornian kaunista rannikkoa ja suloisia eläimiä.

Yksi Highway ykkösen varrella olevista turistireiteistä poikkeaa tuolta tunnetulta tieltä hieman syrjään. Se tekee nimensä mukaisesti 17 mailin eli 27 kilometrin lenkin. Jostain syystä emme olleet kuulleet tästä pätkästä mitään, ennen kuin istuimme San Franciscossa italialaisessa ravintolassa, pariskunnan kanssa, johon olimme tutustuneet Silversean risteilyllä. Paikallisina he vannottivat meitä ajamaan tuon tienpätkän ja mehän tottelimme. Hyvä niin.

Tämä tapahtui samana päivänä, jolloin olimme lähteneet Santa Cruzista. Meillä oli buukattuna yöpaikka Montereystä. Etäisyyttä näiden kahden kaupungin välillä on vain 70 kilometriä ja Tomi oli hieman huolissaan kuinka saisimme koko päivän kulumaan. Kävi ilmi, että huoli oli täysin turhaa. Olimme saaneet käytettyä runsaasti aikaa jo Santa Cruzin pintapuoliseen tutkimiseen ja suloisten merileijonien ihasteluun. Ajomatka itsessään sujui Montereyhin asti nopeasti. Matkalla ei ollut kovin paljoa nähtävää. Ajelimme läpi valtavien mansikkapeltojen ja kun sanon valtavien, niin nyt puhutaan Amerikka-mittakaavan valtavista. Niiden keskelle oli vedetty autojen peräkärryillä bajamajoja poimijoita varten ja kymmenet ja taas kymmenet työntekijät olivat tien molemmin puolin kumartuneina mansikkapensaiden väliin. Toinen alueen nimikkokasveista on artisokka, mutten ihan päässyt kärryille kuinka sitä poimitaan / nostetaan maasta.

Ohitimme Montereyn kaupungin ja seurasimme 17-Mile Drive -tienviittaa. Yhtäkkiä vastassa oli portit ja useampi portinvartija. 17-Mile Driven varrella asuu paljon rikkaita valtavissa taloissaan ja ehkä juuri sen vuoksi alue oli aidattu ja vartioitu, kuten Amerikassa monet rikkaiden alueet ovat. Tämä paikka erosi siinä mielessä, että 10 dollarin maksua vastaan me tavan pulliaisetkin pääsimme alueelle pällistelemään sen luonnon kauneutta sekä kurkistelemaan hieman aidan raoista hulppeita huviloita. Saimme pienen opaslehtisen, johon oli merkitty tärkeimmät nähtävyydet ja pysähdyspaikat.

Ensin tie mutkitteli kilometritolkulla Del Monte -nimisen metsän läpi. Ohitimme sairaalankin ja useamman golf-klubin. Hieman ehdimme jo ihmetellä miksi tästä tien pätkästä oli niin paljon pidetty melua. Sitten saavuimme rantaan. Spanish Bay oli kaunis! Köpöttelimme rannalla ja innostuimme kasaamaan kivimuodostelman.

Vähän matkaa eteenpäin ajettuamme tulimme huikeassa paikassa olevalle golf-kentälle tai oikeastaan yhdelle väylälle. Pelaajat olivat aivan meren rannassa. 17-Mile Driven alue onkin todella tunnettu golffareiden keskuudessa. Nämä maisemat olivat sellaisia, että teki melkein itsekin mieli aloittaa lajin harrastaminen! Jälleen kerran Kalifornia myös muistutti eläinrikkaudestaan. Siinä missä Australiassa golfkentillä pomppii kenguruja ja Kanadan Banffissa golf-kentällä käyskenteli hirvi, oli täällä kentän reunamilla peuroja.

Pysähdyimme seuraavaksi Bird Rockille, joka oli merimetsojen valtaama kallionnokare rannan edustalla. Tarkkasilmäisimmät (tai pisimmän zoomin omistavat) huomasivat vedessä ja rantakallioilla myös merileijonia. Me kuitenkin keskityimme aivan parkkipaikan tuntumassa oleviin, paljon pienempiin, mutta sitäkin suloisimpiin otuksiin!

Nämä maaoravat olivat selvästikin tottuneet saamaan turisteilta ruokaa. Sen verran kiinnostuneina ne lähestyivät ihmisiä ja tunkivat nenänsä lähes kiinni kameran ja iphonen linssiin. Me emme halunneet ruokkia niitä, emmekä ihme kyllä nähneet muidenkaan turistien ruokkivan näitä oravia. Seuraavana päivänä näimme sitten oravien ruokkijoita verenpaineen kohoamiseen asti, mutta siitä toisella kerralla.

Pebble Beach ja yksinäinen sypressi

17-Mile Driven varrella sijaitsee ikoninen Pebble Beach Resort, joka on erityisesti golffaajien suosiossa. Pebble Beach Companyn, joka valmistaa myös arvostettuja golf-varusteita ja vaatteita, tunnusmerkki on tämä alla olevassa kuvassa näkyvä yksinäinen sypressi. Se onkin koko 17-Mile Driven symboli ja jokainen tämän tienpätkän läpi ajava pysähtyy varmasti räpräisemään siitä tälläisen samanlaisen turistikuvan.

Katselutasanteelta pääsi hieman lähemmäs tuota suojeltua puuta, mutta parhaimman kuvakulman siitä sai suoraan tien varrelta.

Opaslehtiseemme oli merkitty myös The Ghost Three. Pysäköimme auton ja lähdimme katsomaan miltä aavepuu näyttäisi. Ilmeisesti se oli tämä alla olevassa kuvassa näkyvä puunkäppyrä. Siis jompikumpi noista. Veikkaisin oikean puolimmaista.

Haamupuun vieressä oli linnake, jonka pienellä parvekkeella odotimme koko ajan näkevämme prinsessan, joka heittäisi parvekkeen kaiteen yli valtavan palmikkonsa ja prinssi lähtisi kiipeämään sitä pitkin ylös. Vai tapahtuuko niin vain saduissa?

Näitä hulppeita taloja / linnoja oli tien varrella lukuisia, mutta suuri osa oli piilossa puiden, porttien ja korkeiden aitojen takana. Ymmärrettävästi. Jos minulla olisi varaa tuollaiseen rantalukaaliin, en itsekään haluaisi viettää siellä kesäpäivää turistilauman katseltavana. Onneksi meillä on ihan vain talo taajamassa, joten ei tarvitse painiskella moisten ongelmien kanssa.

Viimeinen etappimme oli Pebble Beach Lodge. Sen alueella on myös ruokakauppa, posti sekä golf-kauppoja.

Astelimme muina miehinä ja naisina hulppean viiden tähden lodgen läpi. Siellä olisi voinut nauttia lounasta ja vilkaisimmekin menua. Ei ruoat mitenkään päätähuimaavan kalliita olleet, muttei menu myöskään erityisesti houkutellut. Kävelimme terassille, josta aukeni kaunis näkymä rantaan. Kyseinen kenttä on yksi golf-maailman arvostetuimmista ja US Open onkin järjestetty täällä viisi kertaa. Tallustimme rantaan. Meitä vastaan käveli henkilökunnan edustaja ja hetken aikaa jo odotimme, että meitä pyydetään ulkopuolisina poistumaan alueelta. Mitä vielä! Ystävällinen nainen toivotti meidät tervetulleeksi ja kertoi, että näin rauhallisena päivänä voisimme halutessamme suunnata myös vain golffareille tarkoitetulle alueelle ja kävellä rantaa, väylän vierustaa pidemmälle. Ihanaa amerikkalaista palveluasennetta. Pebble Beach Company on tosissaan ylpeä "tiluksistaan".

Carmel-by-the Sea

17 mailin tien tullessa loppuun, koukkasimme vielä etelän suuntaan, poispäin Montereystä, jossa majoituksemme sijaitsi. Kartan mukaan siellä sijaitsi Carmel-by-the-Sea. Päätimme käydä tarkistamassa vielä sen. Pikkuteiden kiemurtelun jälkeen saavuimme rantaan ja heitimme auton parkkiin. Voi morjens millainen ranta sieltä paljastuikaan!

Carmelin ranta on ehdottomasti kaunein, mitä olen Kaliforniassa nähnyt. Hiekka oli valkoista ja ranta jatkui pitkälle. Omaan makuuni oli aivan liian viileää, jotta olisin heittäytynyt levyksi rantahietikolle, mutta ehkä Kalifornian rannikon tuuli on karaissut paikallisia. Heitä nimittäin oli tuona keväisenä päivänä yllättävänkin paljon kerääntyneenä rannalle. Osa oli ihan uikkareissa, monella oli paita päällä. Kukaan minut tunteva ei varmasti ylläty, kun sanon, että itselläni oli päällä paksu pusero ja siinä vielä takki päällä, eikä ollut kuuma. Jos olisi löytynyt paikka, johon ei tuule, olisi takista voinut ehkä luopua...

Carmel oli todella hurmaava ja kaunis paikka. Ajelimme rantakatua pitkin pitkät pätkät. Tien toisella puolella kimmelsi meri ja toisella puolella oli hulppeita taloja, joiden parvekkeilta oli mojovat näköalat rannalle. Jos eksyt tänne suunnalle, älä missään tapauksessa missaa Carmelia!

Tästäkin reissupäivästä tuli loppujen lopuksi otettua kaikki tunnit irti. Kävimme pyörähtämässä lopuksi vielä Carmelin keskustassa parissa liikkeessä, ennen kuin menimme Montereyhin syömään Buffalo Wild Wingsiin (suosittelen ravintolaa, jos haluaa katsoa urheilua - Tomi halusi nähdä lätkää). Kello lähenteli yhdeksää illalla ja hämärsi, kun vihdoin saavuimme motellin pihaan Montereyssä. Mutta mikäs sen parempaa kuin ottaa lomalla päivistä kaikki tehot irti! :)

Kalifornian rannikkoa myötäilevän Highway ykkösen upeimmat maisemat sijaitsevat Montereyn ja Morro Bayn kaupunkien välillä. Meillä oli majoitukset varattuna juuri näistä kaupungeista, kuten monilla muillakin tämän kuuluisan tienpätkän ajavista turisteista. Edellinen päivä oli kulunut Santa Cruzissa ja 17-Mile Driven maisemia ihastellessa. Nyt heräsimme (Tomin mielestä aivan liian) aikaisin, jotta ehtisimme nähdä mahdollisimman paljon näistä parhaaksi kehutuista maisemista.

Kiersimme liikkeelle Montereyn ranta-alueen kautta. Vaihtoehtona motelleille, rannan tuntumasta löytyi hyvännäköisiä hotellejakin, kuten esim. tämä jonka ikkunoista oli maisemat suoraan merelle.

Veikkaan, että nämä merinäköalalla varustetut huoneet ovat melkoisen kysyttäjä valaskaudella. Montereyn ranta oli muuten melko turistista aluetta kauppoineen ja ravintoloineen. Olisin voinut kuvitella viettävämme siellä illan kierrellen, elleivät edellispäivän luontokohteet olisi vieneet voittoa peruskaupungilla kiertelystä mennen tullen. Kävimme tankkaamassa ruokakaupasta hieman evästä (huipputuoreita mansikoita ja mustikoita) matkalle ja huoltsikalta bensaa Taurukseen. Sitten olimme valmiit suorittamaan Big Surin alueeksi kutsutun pätkän, josta ne päräyttävimmät maisemat löytyisivät.

Mutta miten kävikään. Hyvin pian Montereystä lähtömme jälkeen, tien sivussa olla möllötti kyltti Point Lobosin luonnonsuojelualueesta. Teimme sekunnin sadasosassa päätöksen ja kurvasimme luonnonsuojelualueen portille kysymään, mitä siellä näkisi ja mitä se kustantaisi. Amerikassa tälläiset alueet (State Park) ovat yleensä maksullisia. 10 dollarilla näkisimme kuulema suurella todennäköisyydellä hylkeitä, merileijonia ja mahdollisesti myös merisaukkoja. SOLD! Hämmennys oli suuri, kun portinvartija kysyi mistä olimme kotoisin ja hetken perään ojensi meille suomenkielisen alueen esitteen! Tälläistä ei ollut tapahtunut vielä missään muualla koskaan. Teksti oli sellaista, että käännöksen oli todennäköisesti suorittanut joku, joka oli asunut viimeiset 30 vuotta Amerikassa, eikä käyttänyt äidinkieltään kovin ahkerasti, mutta suomea se silti oli. Pointsit siitä, vaikka me englantia ihan hyvin ymmärrämmekin.

Koukkasimme siis jälleen kerran Highway ykköseltä sivuun. Ajelimme metsikön läpi rantaa kohti minun lueskellessa pelkääjän paikalla faktoja Point Lobosista. Alueella elää kuulema yli 250 eri lintu- ja eläinlajia. Kasvejakin olisi 300 erilaista. Maalis-huhtikuussa ja vastaavasti joulu-tammikuussa, alueella voisi nähdä valaita. Me olimme paikalla toukokuun puolessa välissä, joten ei ollut enää kovin todennäköistä nähdä näitä noin 16 000 kilometrin mittaista vaellusta taittavia merten jättiläisiä.

Saavuimme ensimmäiselle rantastopille ja se osoittautui heti menestykseksi. Rannalla ja vedessä näkyi hylkeitä! Heitimme auton parkkiin ja lähdimme ihastelemaan noita hurmaavia, pulleita jötkäleitä. Kuten jo aiemmin Santa Cruzin merileijonapostauksen yhteydessä mainitsin, hylkeet ovat näistä kahdesta eläinlajista suosikkejani. Jokin noissa pulleissa, karvaisissa naamoissa vain miellyttää ja hylkeet tuntuvat olevan paljon sopuisampia kuin merileijonat, joilla vaikuttaa olevan aina kova kinastelu käynnissä.

Hylkeillä oli "pupping season" meneillään. Suomenkielessä sille ei taida olla vastinetta, mutta näistäkin palleroista osa olisi siis saamassa aivan piakkoin poikasia. Siksi alueella piti liikkua rauhallisesti ja olla mahdollisimman hiljaa. Kuiskuttelimme Tomin kanssa toisillemme - ja sitten paikalle saapui aasialaisperhe... Voi miksi ihmiset eivät voi kunnoittaa luontoa ja eläimiä! Onneksi paikallaan köllöttelevät hylkeet eivät jaksaneet kauaa kiinnostaa, vaan tämä perhe jatkoi matkaansa.

Jos joku muuten miettii mistä erottaa merileijonan ja kirjohylkeen, niin värityksen lisäksi yksi hyvä tuntomerkki on korvat. Merileijonilla on pienet korvalärpäkkeet, mutta hylkeillä on pelkät reiät päässä.

Mekin ajelimme jonkin ajan kuluttua Montereyn alueelle tyypillisen sypressimetsän läpi kohti alueen kärkeä. Siellä vastassamme oli pieni ja täpötäysi parkkipaikka. Opastaulujen luona oli myös muutama eläkeläinen neuvomassa turisteja. Minä kävin kyselemässä mihin suuntaan pitäisi lähteä tallustamaan mitäkin nähdäkseen (rantaan oli pitkä matka) ja sain ohjeet paikkaan, jossa näkisi kuulema varmuudella merileijonia ja merisaukkoja. Sitä varten jaksoi hetken odotella parkkipaikkaakin.

Loppujen lopuksi matka rantaan ei ollut kuin joitain satoja metrejä ja pian jo kuikuilimme innokkaasti kaiteen yli mereen. Sinne oli pitkä tiputus, mutta kuvittelin näkeväni meren täynnä merisaukkoja. Todellisuudessa ne olivat kuitenkin vesilintuja. Saukot olivat kateissa. Pari merileijonaa köllötteli kalliolla, mutta nekin niin kaukana, että hyvä kun erottuivat. Paikallisten eläinten suhteen ei siis oikein ollut onnea, mutta suomalaisiin turisteihin me kyllä törmäsimme. Amerikan itärannikolle muuttanut pariskunta oli tullut lomamatkalle Kaliforniaan ja toki me satuimme saman kaiteen äärelle samaan aikaan. Kyllä suomalaisiin vain törmää ihan joka puolella! He olivat tulossa sieltä mihin me olimme menossa, joten vaihdoimme parhaat tärpit ja sitten olikin jo aika jatkaa matkaa. "Eläinsaalis" jäi siis laihaksi, mutta maisemat olivat tuolla Point Lobosin kärjessäkin ihan komeat.

Point Lobosin suojelualueella kannattaa ehdottomasti piipahtaa, jos haluaa nähdä hylkeitä. En tosin osaa sanoa ovatko ne siellä ympäri vuoden. Maisematkin olivat ihan komeita ja alueella kulkee paljon vaellusreittejä. Voisin kuvitella, että ranta-alue olisi loistava paikka vaellella oikeaan aikaan vuodesta ja katsella samalla merellä liikkuvia valaita ja ehkä siellä voisi jokunen saukkokin vilahtaa.

Pysy mukana:

Facebook| Bloglovin | Instagram

Route 66:n ohella yksi Amerikan tunnetuimmista roadtrip-teistä lienee meidän toukokuussa taittama Highway 1, joka tunnetaan myös nimillä California State Route 1 ja Pacific Coast Higway. Nuo kaikki nimet viittaavat tuohon samaan tiehen, joka kiemurtelee Kalifornian kaunista rannikkoa, osavaltion kahden tunnetuimman kaupungin, Los Angelesin ja San Franciscon välillä. Tie alkaa virallisesti Los Angelesin eteläpuolelta ja päättyy San Franciscon pohjoispuolelle. Emme siis voi retostella ajaneemme tietä aivan päästä päähän, koska emme ajelleet Losiin asti, mutta ajoimme siitä parhaimman pätkän, sen minkä varrella sijaitsevat ne varsinaiset maisemat, joita tuolle tielle tullaan katsomaan.

Kirjoittelin jo aiemmin kokemuksiamme Highway ykkösen varrelta Santa Cruzista ja 17-Mile Drivelta sekä viimeisimpänä Point Lobosin luonnonsuojelualueelta. Nyt on vihdoin aika siirtyä näyttämään kuvia niiltä kaikkein kuvatuimmilta paikoilta, jotka kaikki haluavat tuolla reitillä nähdä. Tämä osuus sijaitsee Montereyn ja Morro Bayn välillä. Näiden kaupunkien välimaastoa kutsuttavalla Big Surin alueella ei ole juurikaan asutusta. Hotellit ja motellit ovat hyvin harvassa, kalliita ja täyttyvät nopeasti. Tällä alueella tie mutkittelee rantaviivaa pitkin. Toisella puolella kohoaa vehreä Santa Lucian vuoristo ja toisella puolella kimmeltää meri. Mutkan takaa paljastuu toinen toistaan upeampia näkymiä. Ainakin teoriassa. Meillä kävi vähän toisin.

Aamu alkoi kirkkaasti ja Point Lobosin suojelualueella ihastelimme maisemia ja pulleita hylkeitä auringonpaisteessa. Emme tuolloin osanneet arvata vielä yhtään mitään tulevasta, vaikka edellisen postauksen viimeistä kuvaa nyt katsoessani, osaisin näin jälkiviisaana arvioida asioita toisin. Sama ilmiö näkyy tässä alla olevassa kauniissa, Big Surin alueelle tyypillisessä maisemassa, jota jäimme kuvaamaan pian Point Lobosissa vierailun jälkeen.

Yksi Highway ykkösen kohokohdista on Pixby Bridge. Tuo tunnettu silta on rakennettu 1900-luvun alussa. Kun näin siitä ensimmäistä kertaa kuvan, olin heti, että tuonne on päästävä. Nyt olimme aivan huudeilla, enää joidenkin kilometrien päässä tuosta tunnetusta sillasta ja odotimme siitä päivän kohokohtaa. Kun aiemmin sanoin, että mutkan takaa paljastuu upeita maisemia, voi sieltä paljastua myös jotain ihan muuta. Siinä se nyt sitten oli. Upea, historiallinen silta kaikessa komeudessaan ja taustalla jumalaiset maisemat. Ei kun...

Merisumu yllätti matkailijat. Se voi saapua ilmeisen vauhdilla. Se voi kai hälventyäkin melko nopeasti. Ainakin uskoimme niin, joten me odotimme. Jossain puolen tunnin ja tunnin välimaastossa me luovutimme. Eteenpäin oli ajeltava, vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että meiltä jää ne makeimmat maisemat näkemättä. Ja niinhän monet niistä ehkä jäivätkin. En osaa oikein sanoa, koska me ajeltiin sumussa aika kauan, eikä tiedetä mitä kaikkea me oikein missasimme siinä matkalla. Jos alkoi kiinnostaa miltä se Pixby Bridge kirkkaalla kelillä näyttää, voit kurkata kuvan esim. Maarit Helenan Highway 1 -postauksesta.

Julia Pfeiffer State Park ja McWay Falls

Kenties Santa Lucian vuoristosta löytyy vaikka millaisia hienoja vesiputouksia, mutta yksikään niistä ei päihitä kuuluisuudessaan McWay Fallsia. Se on Julia Pfeiffer State Parkissa sijaitseva vesiputous, joka laskeutuu autiolle hiekkarannalle ja suoraan Tyyneenmereen. Kaikki Higway ykkösen ajavat haluavat nähdä tämän vesiputouksen ja se kävi kyllä hyvin selväksi, kun saavuimme paikalle. Muistelin lukeneeni etukäteen, että paikasta on helppo ajaa vahingossa ohitse, mutta meillä ei sellaista ongelmaa kyllä ollut. Tien reunat olivat niin täyteen pakkautuneina autoja, että olisimme pysähtyneet ottamaan selvää, mikä nähtävyys oli kyseessä, vaikkemme olisi tienneet siitä etukäteen. Onneksi tässä vaiheessa sumu oli jo hälvennyt. Tosin tilalle oli tullut pilviä, eikä kirkasta taivasta näkynyt missään. Silti pilvinen sääkin oli sata kertaa mukavampia kuin kaiken alleensa nielaiseva sumu.

McWay Falls on kätevästi aivan lyhyen matkan päässä tiestä, jos vain saa autonsa lähettyville. Meillä kävi tuuri ja pian jo ihmettelimme muiden turistien kanssa tuota hiekalle valuvaa vesinoroa. Paikka oli kieltämättä hieno. Vesi turkoosia ja ympäristö mukavan vehreä. Ei se putous nyt silti livenä näyttänyt niin kovin paljon ihmeellisemmältä kuin kuvistakaan. Putous on kuitenkin melko pieni. Toiset paikat täytyy vain kokea itse, eikä kuvien kautta pääse lähellekään sitä, mikä on todellisuus, mutta McWay Falls yksittäisenä nähtävyytenä ei tähän sarjaan kyllä yltänyt. Kyllä se silti ihan pysähtymisen arvoinen paikka on.

Jatkoimme matkaa silloin tällöin pysähdellen. Maisemat olivat kivoja, mutta kieltämättä takaraivossa hieman kaihersi, että mitä me emme olleet nähneet aiemmin. Olivatko kaikki makeimmat paikat olleet Pixby Bridgen ja McWay Fallsin välimaastossa, kun me vain ajelimme sumussa.

Eräällä pysähdyspaikalla maisemien sijaan suurempaan osaan olivat päässeet maaoravat. Jos 17-Mile Driven oravat tuntuivat kesyiltä, niin nyt voin todeta, että ne iphonen linssiinkin tunkevat yksilöt olivat suorastaan arkoja verrattuna nyt tapaamiimme tyyppeihin. Nämä oravat suorastaan juoksivat ihmisiä vastaan.

Ja sitten sumu tai pilvet, nyt en ole ihan varma, iski taas. Tällä kertaa me kuitenkin nousimme sumun tai pilvien yläpuolelle ja se teki maisemasta oikeastaan aika makean.

Pari ventovierasta turistia eksyi mukaan kuvaan, mutta oli niin hauska nähdä ihmisiä kuvailemassa tuota valkoista ainetta, joka oli peittänyt meren alleen.

Tämän jälkeen pysähdyimmekin jo Ragged Pointissa, jossa on näköalapaikan lisäksi tarjolla majoitusta, bensaa, pari ravintolaa ja pikkuinen kauppakin. Tämä voisi olla ihan varteenotettava majoituspaikka, jos haluaa yöpyä jossain muualla kuin lähikaupungeissa. Paikka näytti ihan siistiltä ja kaipa sitä auringonnousua tai -laskua voisi huonommassakin paikassa ihastella.

Tämän jälkeen vuoristo loppuikin ja tie laski pian merenpinnan tasolle.

Viimeinen highlight oli vielä kuitenkin edessä. Piedras Blancas State Marine Reservessä elelee valtava määrä merinorsuja ja niitä me tietenkin halusimme päästä ihmettelemään. Niitä olikin sellainen määrä, että ihmettelemistä todella riitti. Kuviakin on sellainen määrä, että näistä tyypeistä on tulossa ihka oma postauksensa.

Matkalla olisi voinut poiketa vielä katsomaan suositun nähtävyyden Hearst Castlen (kurkkaa kuvia ja lisätietoja Paula Gastonin blogista), mutta me jätimme sen väliin. Kello oli jo yli seitsemän, kun ajelimme Morro Bayhin, jota oli ihan kivaksi ja kauniiksi paikaksi kehuttu. Kukaan ei vain ollut kertonut, että kylän kupeessa on aivan julmetun ruma ja korkeapiippuinen tehdas, joka "hieman" pilaa maisemaa. Etsimme motelliamme ja ruokapaikkaa, mutta löysimme itsemme kävelemästä Morro Bayn laiturilta. Paikalliset olivat paikalla virveleineen ja me kameroinemme. Nyt nimittäin näkyi jotain sellaista, jota olimme yrittäneet nähdä heti aamusta alkaen. Alaskassa yhdeksi lempieläimekseni kohosi merisaukko ja nyt sellaisia oli taas näköpiirissä. Nämä suomalaisiin serkkuihinsa verrattuna jättikokoiset Ameriikan serkut uiskentelivat Morro Bayn laguunissa ja mutustelivat simpukoita tyytyväisen oloisina. Voi vitsi mitä ihanuuksia!

Morro Bayssa oli kylmää ja harmaata, mutta merisaukkojen näkeminen lämmitti mieltä.

Highway ykkönen oli mukava reitti ajaa. Sen varrella on mahtavia maisemia ja meille iso ilo oli nähdä runsaasti villieläimiä. Olimme odottaneet, että Kaliforniassa olisi toukokuun lopulla lämmintä, mutta lämpötila oli reilusti 20 alapuolella ja mereltä puhaltava tuuli teki ilmasta vielä kylmemmän. Merisumu tuotti pienen pettymyksen ja koska osa reitistä jäi meiltä näkemättä, niin sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa. Pakko palata joskus! Ehkä loppukesästä, kun olisi lämpimämpää. Mitään "maailman upein reitti"-palkintoa en lähtisi tälle Kalifornian rantareitille jakelemaan. Kyllä se valtavan hieno on, mutta niin on myös esim. Australian Great Ocean Road ja Etelä-Afrikan rannikko. Eniten omaa silmää miellyttää silti kunnon vuoristoreitit, mutta se onkin sitten jo ihan toinen tarina.

Ihan viimeisenä. Jos olet lähdössä ajelemaan Highway 1:n - varaa riittävästi aikaa! Meille kolme päivää välille San Francisco - Morro Bay oli riittävästi, mutta kauemminkin olisi saanut aikaa kulumaan lukuisia paikkoja tutkimalla. Monet ajavat reitin päivässä Los Angelesista San Franciscoon tai toisin päin, mutta en haluaisi itse taittaa matkaa sellaisella tahdilla ja pitää kamalaa kiirettä jokaisella maisemapaikalla. Lomalla pitää olla aikaa nauttia kauniista maisemista ja niitä tällä reitillä riittää!

Onko Highway 1 sinun suunnitelmissasi vai joko olet ajellut tätä rannikkotietä etelään tai pohjoiseen?

Pysy mukana:

Facebook| Bloglovin | Instagram

Eräänä kevättalvisena päivänä sain Tomilta puhelun töihin. Lentodiileissä oli lennot Tukholmasta New Yorkiin 150 €. Tälläisiä tarjouksia tulee harvoin, jos koskaan, vastaan. Kyse oli hinnoitteluvirheestä. Tiedossa siis oli, että lennot olisi varattava juuri sillä hetkellä tai ei ollenkaan, koska kohta niitä ei olisi enää myynnissä. Kun mielessä pyörii, että halpaa kuin saippua, sitä voi vaikka unohtaa, ettei oikeastaan edes pidä siitä matkakohteesta tai, että majoittuminen on kuitenkin sikakallista kohteessa riippumatta lentojen hinnasta. Sitä vain miettii, että saadaanhan me nämä lennot, saadaanhan. Tämä siis siksi, että lentoyhtiön sivut jumittavat ja kaatuilevat, koska moni muukin suomalainen ja epäilemättä vielä useampi ruotsalainen, on päättänyt tarttua tuohon "tarjoukseen" juuri sillä hetkellä. Mutta niin meillä vain oli viiden minuutin harkinnan jälkeen juhannukseksi lennot New Yorkiin. Se matka on siis ihan kohta. Jos tarkkoja ollaan, niin ylihuomenna, kunhan Tomi ensin palaa huomenna Berliinistä.

Upea auringonnousu lentokoneesta nähtynä.

Harvoin olen yhdenkään matkan varaamista katunut jälkikäteen, mutta tätä olen.

Ihan samalla tavalla kuin mistä tahansa tavaratalosta saattaa hulluilla tarjouspäivillä tulla ostaneeksi jotain tarpeetonta, vain siksi, kun se on niin halpaa, myös lentojen kanssa voi näköjään käydä näin. Kun se hillitön paniikki siitä, että saadaanhan me varmasti nämä uskomattoman halvat lennot, on mennyt ohi, voikin iskeä pieni morkkis.

Mitä sitä tulikaan tehtyä?

Hetkinen, enhän edes tykkää New Yorkista?!

Ja, että Ruotsin kautta pitäisi vielä lentää.

Lyhyt perillä oloaika ja suurin osa ajasta menee matkoihin.

Muutaman hassun kaupunkilomapäivän takia pitää taas heittää koko unirytmi ihan sekaisin.

Hinnoitteluvirheen hyödyntäminen, sehän on oikeastaan vähän moraalitonta, eikö? Joku mokaa ja me otamme siitä kaiken hyödyn irti.

Entäs sitten valtava hiilijalanjälki?

Tälläisten tunteiden kanssa olen palloillut tässä useamman kuukauden.

Lentokone lentokoneesta kuvattuna.

Emiratesin A380 Yosemiten kansallispuiston yllä.

Ajatukseni menivät jo itseasiassa niin pitkälle, että olen useamman kerran ehdottanut Tomille, että jos jätettäisiinkin koko New Yorkin reissu väliin. Tämä tunne on monesti lisääntynyt silloin, kun olen katsellut kuinka paljon hotellit Isossa Omenassa maksavat. Hillittömästi! Rakas aviomieheni on kuitenkin hullaantunut New Yorkiin, siinä missä hänen vaimonsa lähinnä tuntee ahdistusta jo pelkästä kyseisen kaupungin metron ajattelemisesta. Vaimo taipui ja me buukkasimme 70 euron hintaiset lentotiketit Helsingistä Tukholmaan. Näin lentojen hinnaksi New Yorkiin tuli 230 €. Eihän se tosiaankaan ole paljon mitään. Se on oikeasti jo liian halpaa.

Välillä tässä on iskenyt morkkis jo näistä omista ajatuksistakin. Eikö tässä pitäisi ottaa ilo irti ja nauttia! Minulla on edessä matka New Yorkiin, mutten haluaisi lähteä. Kunnon first world problem. Siinä vaiheessa jo vähän hävetti, kun kuulin yhden ystäväni joutuneen perumaan oman, kauan odottamansa New Yorkin matkan sairastuttuaan.

Voiko lentäminen olla liian halpaa?

Ostin talvella silmääkään räpäyttämättä tonnin lennot Buenos Airesiin. Tiedossa oli niin uskomaton risteily Silversealla Etelä-Amerikassa, ettei tehnyt hetkeäkään pahaa syöttää luottokortin tietoja lentoyhtiön sivuille. Yhtään sen enempää en kadu myöskään 340 € hintaisia eli superhalpoja tämän kevään lentoja San Franciscoon. Olin halunnut sinne jo pitkään. Itseasiassa en ole koskaan aiemmin katunut mitään ostamiani lentoja, saatika tehtyä matkaa. Mutta näitä New Yorkin hinnoitteluvirhe lentoja kadun. En ollut suunnitellut matkustavani New Yorkiin, päinvastoin, olen sanonut monesti, ettei se kaupunki niin houkuttele. Näin sanottuani ja julkisesti kirjoitettuani, matkasta tulee varmasti uskomattoman hieno.

Mutta ihan oikeasti. Vain hullu lentää keskikesällä Suomesta New Yorkiin kolmeksi yöksi. Ja vielä parilla vaihdolla. Olen aina sanonut, että kesällä pysyn mielelläni Suomessa ja jos silloin jonnekin matkustan, niin Euroopan sisällä. Nytkin ajattelen miten kivan loman tuon kuuden päivän aikana ehtisi tehdä vaikka Sloveniassa tai Norjassa. Jossain missä ei ole metroja.

Mutta kun ne halvat lennot hullaannutti. Asia olisi ihan eri, jos en olisi koskaan käynyt New Yorkissa. Tottakai haluaisin nähdä sen. Onhan se nyt todellakin näkemisen arvoinen kaupunki. Ihan erilainen kuin mikään muu. Mutta olen käynyt siellä jo pari kertaa. Nyt pitää vain toivoa (vai pelätä?), että käy samalla tavalla kuin Archie Gone Lebanonin Inkalle ja New York hullaannuttaa minutkin kolmannella käyntikerralla. Tomi olisi asiasta vain innoissaan, koska hän rakastaa tuota kaupunkia ja on lähdössä sinne nyt seitsemättä kertaa varmaan yhtä innoissaan kuin ensimmäiselläkin kerralla. Jos nyt totta puhutaan, niin kyllä allekirjoittanutkin jo ihan pikkiriikkisen alkaa innostua tästä matkasta.

Finnairin A330 unikkokuosissa.

Mistä halpoja lentoja löytyy?

Jos sinäkin haluat ostaa hetken mielijohteesta hullun halpoja lentoja, kannattaa seurata suomalaista Lentodiilit sivustoa. Sinne päivittyy lähes päivittäin tarjouksia edullisista lennoista ympäri maailmaa ja lisäksi lento + hotelli yhdistelmiä.

Uudempi tuttavuus meille on ulkomaalainen sivusto Secret Flying. Se on maailmanlaajuinen sivusto, jossa on tarjouksia ympäri maailmaa. Sinne voi syöttää lähtökaupungiksi Helsingin ja määränpääksi anywhere ja sivusto näyttää kaikki huipputarjoukset. Mutta ei kannata jumittaa Helsingissä lähtökaupunkina, vaan tarkkailla hieman tarjouksia myös muista Euroopan kaupungeista eteenpäin, jos mielii kaukomaille. Tukholma, Tallinna ja Kööpenhamina esimerkiksi ovat hyvin lähellä ja niihin lentää tai lipuu laivalla erittäin edullisesti.

Hyvää juhannusviikkoa! Nauttikaa Suomen suvesta meidänkin puolesta! Me vietetään juhannus näissä maisemissa:

New York oli maailmanympärimatkamme viimeinen etappi vuonna 2011.

Oletko sinä tarttunut halpohin lentotarjouksiin? Voiko lennot olla liian halvat? Missä menee raja?

Pysy matkalla mukana:

Facebook| Bloglovin | Instagram

Kun on kovat ennakko-odotukset, on aina suuri riski myös pettyä. Niin minulle kävi tänä keväänä yhden paikan suhteen. Sen sijaan New Yorkin matkan suhteen minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia tai ne olivat oikeastaan hieman negatiiviset. Edellisen postauksen lukeneet tämän tietävätkin. Niinhän siinä sitten kävi, että kokemus oli odotettua huomattavasti positiivisempi ja maalaistyttö viihtyi tällä kerralla tuossa valtavassa kaupungissa ihan mainiosti. Syykin oli harvinaisen selvä: Kesä!

Aurinko ja lämpö tekee ihmeitä. Nyt sää todella suosi. Aurinko meni kolmen päivän aikana pilveen yhden kerran ja lämpötila oli lähes ympäri vuorokauden 20 asteen paremmalla puolella. Ensimmäisellä kerralla olin New Yorkissa 6,5 vuotta sitten. Oli vuodenvaihde ja Times Square vielä tavallistakin enemmän tukossa. Seuraavina päivinä kuljeskelimme Tomin kanssa pilvenpiirtäjien muodostamissa tuulitunneleissa ja kiskoimme talvitakin kauluksia korkeammalle. New Yorkissa on talvella todella kylmä. Toisella kerralla kaupungissa vieraillessamme oli kyllä kevät, mutta yhdeksän kuukauden maailmanympärimatkan jäljiltä ei enää niin jaksanut innostua tuosta kaupungista ja appivanhemmatkin olivat tuolla viimeisellä etapilla mukana matkassa. Nyt olimme Isossa Omenassa kaksin ja oli lämmin. Tämä kombo siihen ilmeisesti tarvittiin, että meikäläinenkin ihan pikkuisen ihastui.

New Yorkin Keskuspuisto ja aamuauringossa kimmeltävät pilvenpiirtäjät. Kaikki ovat valtavan korkeita, vaikka näyttävätkin pariin korkeimpaan verrattuna matalilta.

Lisää pilvenpiirtäjiä rakenteilla.

The Rockefeller Center. Tällä reissulla ei menty mihinkään torniin katselemaan New Yorkia yläilmoista.

Hotellin suhteenkin kävi loppujen lopuksi hyvin ja saimme kohtuullisella hinnalla viiden tähden hotellin juuri siltä sijainnilta kuin halusimmekin. Kirjoittelen myöhemmin, miten varata majoitus edullisesti New Yorkista.

Meillä oli tällä reissulla myös hyvin lyhyt lista sen suhteen, mitä olisi pakko tehdä tai nähdä, koska kaupunki oli jo ennestään tuttu. Saimme siis hortoilla pitkin kaupunkia ilman pitkää to do -listaa. Kaikki palikat olivat siis kohdallaan (vaikka JFK:n kentälläkään en ollut asiasta vielä kovin vakuuttunut) ja raskaista meno- ja paluumatkoista huolimatta vietimme ihan rennon kaupunkiloman. En olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta voisin lähteä uudelleenkin pitkäksi viikonlopuksi New Yorkiin. Mutta vain kesällä. Talvella en mene sinne enää ikinä. (Never say never...)

Ei Times Squarelle

Tällä matkalla tajusin myös, että New Yorkissa ei todellakaan ole pakko mennä Times Squarelle, saatika viettää siellä aikaa. Kyseinen paikka on ikoninen, mutta samalla juuri se on jättänyt ehkä vastenmielisimmän kuvan kaupungista. Me kävimme Times Squarella ensimmäisen päivän aamuna ja se riitti minulle. Siellä oli aamulla kymmenen jälkeen jo ihan riittävästi porukkaa. Riittävästi siihen, että sieltä halusi nopeasti pois. Huomasin, että ärtymys kasvoi Times Squarella ja väheni sitä mukaa, kun se jäi taaksepäin meidän kävellessä Manhattania etelään ja katujen muuttuessa rauhallisemmiksi. Tomilla tälläistä ongelmaa väenpaljouden suhteen ei ole, joten hän jäi toisena iltana pariksi tunniksi yksin Times Squarelle pyörimään ja kuvailemaan, kun minä kurvasin hotellille. Hullunmylly Times Squarella on todellakin turistinähtävyys, mutta Times Square ei ole koko New York.

New Yorkin ratsupoliisit Times Squarella. Tämän lehmänhermoisempia hevosia on varmasti vaikea löytää.

Liikaa kaupustelijoita, ihmisiä ja mitälie hahmoja.

Times Square näyttää lähes ei-ruuhkaiselta, vaikka se ei totuus olekaan.

Tietyöt tekivät Times Squaresta vielä entistä ruuhkaisemman.

Times Square illalla.

Tuhkimoauto?

Legendaarinen Radio City.

Syy viihtymiseeni johtui varmasti sään ohella pitkälti myös siitä, että vietimme tällä matkalla paljon aikaa New Yorkin puistoissa (niistä teen ihan ikioman postauksen) ja väljemmillä alueilla. Pidän erityisesti Union Squaren alueesta ja Sohosta. Kun korkeat talot ympärillä alkavat ahdistaa, on hyvä suunnata Midtowniin, jossa rakennukset ovat matalia ja tuntuu, että ympärillä on enemmän tilaa hengittää. Olisin toivonut, että meillä olisi ollut enemmän aikaa ja olisimme ehtineet myös Manhattanin ulkopuolelle Coney Islandin rannalle ja Brooklyniin, mutta nämä kokemukset jäävät vielä odottamaan tulevia reissuja.

Madison Squarella ihmiset viettämässä lounastaukoa puistossa.

Union Squaren pohjoiskulmaa.

Union Square Market. Täällä oli myynnissä kaikenlaista Farmer's Market tyyppistä ostettavaa. Marjoja, vihanneksia, kasviksia ja jonkin verran muita ruokajuttuja.

Tyypillinen näköala ylöspäin pilvenpiirtäjien välissä.

Meille uusi tuttavuus, High Line. Puisto, joka kulkee korkeuksissa. Tästä lisää myöhemmin.

Jenkkilippuja liehuu siellä täällä.

Shoppailijan taivas

Yhdessä asiassa New York on mielestäni aina ollut ehdottomasti maailman paras ja se on shoppailu. Ei ole toista yhtä hyvää shoppailukaupunkia ja pakko myöntää, että tuota aktiviteettia tulee jonkin verran harrastettua matkoilla. Niinpä nytkin ohjelmassa oli tiettyjen merkkien (Desigual, Super Dry, Converse ja Tomilla NHL kauppa ym.) omat liikkeet ja sekä tietysti Century 21. Viimeksi mainittu on tavaratalo, joka myy merkkituotteita selvästi tavanomaista huokeampaan hintaan. Liike on sekava ja ruuhkainen, mutta hinnat niin hyvät, että tuota kaaosta kestää. Ja tulihan sieltä taas muutama löytö tehtyä. Kannattaisi ehdottomasti noudattaa Pingviinimatkojenohjetta ja mennä paikalle aikaisin arki-aamuna. Me olimme paikalla lauantaina kuuden maissa ja kärsimme siitä rankasti. Jonotin sovituskoppiin varmaan puoli tuntia - tai ainakin se tuntui siltä, kun takana oli jo pitkä päivä ympäri helteisiä katuja.

Excuse me - pois tieltä

Oikeastaan ainoa asia, joka New Yorkissa, tai lähinnä sen asukkaissa alkoi muutaman päivän aikana ärsyttää, oli excusemeen hokeminen. Jos suomalainen kävelee kaupassa käytävää pitkin eteenpäin ja edessä on ihmisiä, hän:

a) änkee ohi (ei niin kohteliasta tämäkään, mutta toimii)

b) odottaa, että ihmiset väistävät
c) kiertää paikan

d) pyytää anteeksi ja änkee / odottaa että ihmiset väistävät

New Yorkissa hoetaan excusemeeta aina, jos joku on metriä lähempänä ja se tuntuu tarkoittavan yksinomaan "pois tieltä". Kun olet suurkaupungissa, olet jonkun tiellä about 98% ajastasi, joten se alkaa jo ärsyttämään. Muualla Amerikassa tätä kuulee toki myös, mutta se ei ärsytä samalla tavalla, kun sinua excusemetetaan vain pari kertaa päivässä. Century 21:ssä kävin läpi mekkoja yhdestä rekistä ja viereeni tuli myyjä, joka sanoi excuse me, väistin, ja niin myyjä vei puolet rekissä olevista mekoista pois. Siis niistä, joita olin juuri tutkimassa! Jäin huuli pyöreänä katsomaan sen myyjän perään. Muutenkin yllättävän monilla New Yorkilaisilla kassahenkilöillä tuntui olevan hiekkaa hiertävissä paikoissa, koska palvelu oli monessa paikassa tylyä. Asia, johon en ole yleensä Amerikassa tottunut, vaan päinvastoin.

Kaiken kaikkiaan juhannusreissu Nykiin oli oikein onnistunut ja paljon kivempi kuin uskalsin odottaa. Jos olette menossa New Yorkiin, menkää kesällä! Tunnelma kaupungissa on silloin ihan mahtava.

Pysy matkassa mukana:

Facebook| Bloglovin | Instagram

Meillä ei ole tällä hetkellä yhtään matkaa varattuna. Ei lentoja buukattuna, ei hotelliöitä sovittuna. Lomaa on ja ajankohtakin on suunnilleen tiedossa. Podin New Yorkin matkan jälkeen muutaman päivän melkoisen vakavaa post-travel depressiota. Selasin lentodiilejä ja secret flying -sivustoa vähintään kaksikymmentä kertaa päivässä ja olin aamupäivällä varaamassa meille lennot Jenkkeihin ja iltapäivällä Afrikkaan. Tomi vinkkaili Australian lennoista. Mitään ei kuitenkaan ole vielä varattu.

Tätä matkahyperventilointia kesti aikansa, mutta sitten rauhoituin, koska tajusin jotain. Ei tässä pidä panikoitua, vaan nauttia tilanteesta. Nyt on se hetki, että kaikki mahdollisuudet ovat avoinna. Voimme matkustaa melkein minne tahansa. Siis sen puitteissa, mitä budjetti antaa myöden ja kuinka paljon työnantaja myöntää lomaa. Valitettavasti molemmissa on omat rajoituksensa. Nämäkin huomioonottaen jää silti vielä paljon valinnanvapautta. Niinpä tässä onkin sitten seisoskeltu olohuoneessa jättimäisen maailmankartan edessä ja pohdittu minne pääsisimme seuraavan kerran tökkäämään uuden nuppineulan käydyn kohteen merkiksi.

Karibian lämpöön

Olisiko seuraava kohde Karibialla? Siellä emme ole käyneet kahteen ja puoleen vuoteen. Turkoosi vesi ja taattu lämpö vetää puoleensa aina. Vietimme vuonna 2011 oikein kivan viikon Aruballa ja lisäksi kahdella eri Karibian risteilyllä olemme käyneet yhteensä kymmenellä saarella. Lähes kaikista olemme pitäneet. Edelleen käymättömiä saaria on kuitenkin lukuisat määrät ja parille jo käydyllekin olisi kiva palata. Tomi voisi mielellään matkustaa St Maartenin älyttömälle lentokonerannalle koska tahansa uudestaan spottailemaan.

Afrikkaan safarille

Entäs se jo lähes perinteeksi muodostunut syksyinen Afrikan matka. Haluaisin kovasti taas safarille eläimiä bongailemaan. Krugerin kansallispuisto ja Etelä-Afrikka on ollut mielessä lähes koko kevään ja kesän. Tomi pistää hanttiin. Kiitos Suurin Onni -blogin, Namibia kiinnostaisi myös enemmän kuin paljon, mutta senkään suhteen en ole vielä saanut Tomin päätä kääntymään. Afrikka- ja etenkin safarikuume elää kuitenkin hyvin vahvasti ja jos ei tulevana talvena, niin viimeistään seuraavana on päästävä taas ihastelemaan norsuja, leijonia ja kaikkia muita Afrikan eläimiä

Norsuja Hwangen kansallispuistossa Zimbabwessa.

Seeprat Krugerin kansallispuistossa.

Australia kiinnostaa aina

Australia olisi aina meitä kiinnostava vaihtoehto. Olemme molemmat kaivanneet takaisin tuonne kaukaiseen kengurumaahan siitä lähtien, kun 2011 keväällä lähdimme sieltä puolen vuoden oleskelun jälkeen. Qatar Airwaysin kautta lennot olisivat nyt kohtuuhintaisiakin. Sydneyhin pääsee noin 800 eurolla. Jos lomaa olisi enemmän kuin kaksi viikkoa (ja budjettia ehkä pikkuisen enemmän), seuraava matkakohde olisi tässä. Valitettavasti en voi olla töistä pois pidempää aikaa kerralla ja matkoihin menee jo melkein kaksi vuorokautta suuntaansa, joten loma paikan päällä jäisi lyhyeksi. Taitaa siis Australia jäädä odottamaan pidempiä lomajaksoja ja onhan se myös kallis kohde lomailla esim. moneen Afrikan maahan verrattuna.

Esperancessa, Länsi-Australiassa on uskomattoman kauniita rantoja.

Erikoinen Lake Ballard Länsi-Australiassa.

Euroopan rantaloma pakettimatkana

Entäs sitten Euroopan kohteet? Yksi mielessä pyörinyt vaihtoehto on koulujen alkamisen jälkeen äkkilähtö johonkin Etelä-Euroopan lomakohteeseen. Silloin niitä saa yleensä edullisesti. Siis ihan oikeaa pakettimatkaa olemme harkinneet! Sellaisella emme ole olleet kohta kymmeneen vuoteen, emmekä yhdessä kertaakaan. Tämä äkkilähtö pakettimatka tyyliin mihin vain, missä on lämmintä ja meri lähellä, olisi se kaikkein edullisin vaihtoehto, mutta meidän mielestä myös tylsin. Mielessä on pyörinyt myös Skotlantia, Irlantia ja Islantia, mutta jos nyt kuitenkin yritettäisiin matkustaa jonnekin, missä voisi hieman todennäköisemmin olla syksyllä lämmin.

Väli-Amerikka ja suloiset eläimet houkuttelevat

Pakko kuitenkin myöntää, että meitä eniten kiinnostavimmat kohteet löytyvät kaukaa. Väli-Amerikasta löytyy monta maata ja kohdetta, jossa emme ole käyneet, mutta hinkua sinne olisi sitäkin enemmän. Costa Ricassa vetää puoleensa eläimet ja luonto, mutta korkea hintataso on pitänyt meidät poissa sieltä. Myös naapurimaat Panama ja Nicaragua tuntuvat kiinnostavilta ja niistäkin taitaa löytyä runsaasti nähtävää eläinten ystäville.

Nenäkarhuja Iguassun putouksilla Argentiinan puolella. Näitä samoja tyyppejä löytyisi Väli-Amerikastakin.

Lähi-Itään tai risteilemään

Lähi-itä ei ehkä ole ihan sitä kuuminta hottia tällä hetkellä muuten kuin lämpötilojensa puolesta, mutta sieltäkin löytyy siitä huolimatta myös turvallisia ja mielenkiintoisia kohteita. Kiinnostuin Jordaniasta La Vida Loca -blogia luettuani vielä aiempaa enemmän. Maa houkuttelisi hyvin erilaisella ympäristöllään ja nähtävyyksillään. Olisi kiinnostavaa nähdä Petra, yksi maailman seitsemästä ihmeestä, sekä Wadi Rumin aavikko ja ihan vain aistia vanhaa beduiinitunnelmaa.

Entäs sitten risteilyt? No koska vain! Karibian risteily on aina hyvä vaihtoehto. Samoin kelpaisi vuonoristeily Norjassa (mitä tapahtui sille "mennään lämpimään"?!) tai vaikka Aasiaan. Halvin vaihtoehto lienee Dubain risteily, jollaisia saa lentoineen todella edullisesti.

Karibian risteilylle lähdössä Miamin satamassa muutama vuosi sitten. Ah, tuota lähdön tunnelmaa!

Ennestään tutut matkakohteet

Yhden muutoksen olen huomannut omassa matkahaaveilussani. Siinä missä viimeiset vuodet matkat ovat kohdistuneet lähes aina uusiin paikkoihin ja vieraisiin kohteisiin, olen ryhtynyt enemmän ja enemmän haaveilemaan niihin parhaimpiin paikkoihin palaamisesta. Juuri tämän vuoksi Etelä-Afrikka on ollut paljon mielessä ja sen lisäksi olisin koska vain valmis matkustamaan uudelleen Alaskaan ja Yellowstonen kansallispuistoon. Näitä kaikkia kohteita yhdistää tietenkin yksi ja sama asia - villieläimet.

Alaskalainen hirvi tienvierustan pusikossa ruokailemassa.

Mutta mihin me sitten syksyllä päädytään - se jää nähtäväksi.

Nautitko sinä siitä, että mahdollisuudet on avoinna vai pitääkö taskussa olla matka varattuna, jotta voit tuntea olon tyytyväiseksi?

Pysy matkassa mukana:

Facebook| Bloglovin | Instagram

Jos jokin kaupunkikohde on majoituksen suhteen kallis, niin New York. Manhattanilla tila on kortilla, asukkaita on paljon ja turisteja valtavasti. Tuo kaikki näkyy hintatasossa ja turistien luottokorttilaskuilla. Samaan aikaan, kun hotellihuoneiden hinnat ovat pilvissä, on huoneiden koko minimissä. Monessakaan hotellissa ei tarvitse haaveilla levittävänsä kahta isoa matkalaukkua huoneen lattialle avonaisiksi. Jotta paketti ei olisi vielä tarpeeksi haastava, voi mukaan soppaan heittää ludeongelman. En tiedä mikä sen status on tällä hetkellä, mutta ainakin joitain vuosia sitten New Yorkista saattoi tuoda mukanaan näitä ikäviä tuliaisia, joita sitten on jouduttu häätämään kokonaisista kerrostaloista. Ihan mihinkään halvimpaan luukkuun emme siis halunneet majoittautua tuholaisten syötäväksi, vaikka toki huonolla tuurilla luteita voi saada mukaansa hienostakin hotellista.

Nämä kaikki tekijät mielessä, me tutkailimme hotellisivustojen tarjontaa pala kurkussa. Se tuntui kasvavan suuremmaksi koko ajan matkan lähestyessä. Olemme vuosien varrella yöpyneet kaiken tasoisissa hotelleissa aina tähtiluokattomista viiden tähden hotelleihin. Myönnän, että pientä kermaperseilyä on havaittavissa hotellimaussamme ja nautimme tasokkaasta majoituksesta, jos siihen vain on mahdollisuus. Emme silti vaadi mitään superluksusta, mutta joitain vaatimuksia meillä on sijainnin lisäksi. New Yorkin hotellille asetimme ainakin seuraavat kriteerit:

Turvallinen.
Siisteys, siisteys, siisteys!
Oma vessa ja suihku. Suihkusta pitää tulla kuumaa vettä hyvällä paineella.
Hiljainen. Ei melua naapurihuoneista tai ulkoa.
Huoneessa ei saa haista pahalle.
Kiva ja moderni sisustus on iso plussa.

Esimerkiksi Kalifornian roadtripillä yövyimme kyllä edullisissa motelleissa, mutta aina vain yhden yön kerrallaan. Nyt etsimme majoitusta kolmeksi yöksi. Emme siis halunneet yöpyä missään onnettomassa luukussa tai yhden tähden torakkahotellissa. Halusimme mukavan tukikohdan kaupunkilomalle. Koska kyse oli lyhyestä lomasta, meille oli myös itsestäänselvää, että hotellin piti sijaita keskeisellä paikalla. Tomi halusi aluksi Times Squarelle. Minä taas halusin johonkin Times Squaren ja Keskuspuiston välimaastoon, jotta olisimme poissa pahimmasta humusta, mutta 5th Avenuen kauppojen lähellä, sekä kävelymatkan päässä Keskuspuistosta. Näillä spekseillä ryhdyimme tosissamme etsimään majoitusta.

Empire State Building pilkistelee talojen lomasta.

Hotellivarauksissa ajoituksella on valtava merkitys

Yleensä maksamme majoituksista yötä kohden 70-150 euroa. Keskimäärin noin satasen. Selvisi pian, että New Yorkissa satasella emme pääsisi molemmat edes hostellidormiin saatika saisi sillä hinnalla hostellista omaa huonetta jaetulla kylpyhuoneella. Metallia matkassa -blogista löytyy New Yorkin hostellikokemus, Brooklynin puolelta (ei siis Manhattanilla) tosin ja hintaa sillekin oli tullut 300 dollaria kahdelta yöltä.

Olemme molemmat viimetipan ihmisiä. Siksi meillä nytkin jäi hotellin varaaminen jälleen kerran myöhäiseksi. Viikkoa ennen lähtöä ryhdistäydyimme ja päätimme varata hotellin. Hinnat olivat pilvissä. Samana viikonloppuna, kun me olimme kaupungissa, olisi New Yorkissa Pride ja lisäksi vielä Copa America jalkapalloturnauksen finaaliottelu New Jerseyn puolella, jossa stadion vetäisi yli 80 000 henkeä. Booking ilmoitteli meille kovasti, että kaupungin hotellit ovat tavanomaista varatumpia. Koska olemme yleensäkin "hieman" myöhässä varausten kanssa, olemme oppineet, että siinä saattaa samalla säästää joitain roposia viime hetken tarjousten muodossa. Niinpä tuolloin viikkoa ennen reissuun lähtöä kurkkasimme bookingista, miltä varaustilanne olisi näyttänyt seuraavalle päivällä ja tadaa! Siellähän oli hotelleja myynnissä -40-60%.

Hotellihuoneita New Yorkista reilusti alennetuin hinnoin.

Yhtäkkiä se hintataso ei ollutkaan enää niin paha. Ainoa vain, että halvat hinnat olivat väärälle viikonlopulle. Päätimme odottaa oman varauksemme kanssa ihan viime tippaan, jotta saisimme hotellin alennettuun hintaan. Kuitenkin mitä lähemmäksi lähtöpäivää ajauduttiin, sitä huonommalta tilanne näytti, koska kaupungissa oli juuri silloin isoja tapahtumia. Hotellien hinnat eivät tulleet alas booking.comissa sille viikonlopulle. Tai tulivat, mutta alennukset olivat -15% luokkaa. Tarjontaa oli kyllä, mutta niin oli kysyntääkin. Emme kuitenkaan panikoineet sen suhteen, että jäisimme sillan alle nukkumaan. New Yorkin kokoisesta kaupungista ei lopu huoneet ihan heti kesken. Niinpä ryhdyimme tutustumaan tarkemmin Pricelineen.

Priceline - edullista majoitusta viime hetkellä

Priceline on amerikkalaisten keskuudessa valtavan suosittu varaussivusto. Jostain syystä se ei kuitenkaan tunnu tavoittaneen eurooppalaisia matkailijoita yhtä hyvin, vaan täällä käytetään enemmän booking.comia ja viime aikoina huolestuttavien uutisten vuoksi julkisuudessa ollutta hotels.comia. Priceline on kuitenkin huomattavasti monipuolisempi ja sieltä voi varata hotellien lisäksi myös lentoja, risteilyitä tai kokonaisia lomapaketteja. Niiden varaamisesta Pricelinen kautta meillä ei kuitenkaan ole kokemuksia, joten pitäydytään alkuperäisessä aiheessa.

Pricelinea voi käyttää hotellien varaamiseen kolmella tavalla:

Varaa hotelli listahintaan.

Tässä ei ole mitään ihmeellistä. Varaa, kuten mistä tahansa hotellien välityspalvelusta. Ei merkittävää hintaeroa muihin palveluntarjoajiin verrattuna.

Ota Express Deal.

Tässä kohdassa määrittelet alueen tai alueet, jossa haluat yöpyä. Priceline näyttää sinulle vaihtoehdot, mutta näet niistä vain tähtiluokituksen, alueen ja asiakkaiden antamien arvosanojen keskiarvon. Sekä tietysti hinnan ja alennusprosentin. Saat tietää hotellin nimen ja loput tiedot, vasta kun olet varannut ja maksanut hotellin luottokortilla.

Name your own price.

Valitse alue, hotellin tähtiluokitus ja kerro sille oma hintasi. Siis mitä olisit valmis maksamaan. Sen jälkeen syötä luottokortin tiedot ja laita tarjous menemään. Saat hetken kuluttua tiedon siitä menikö ehdotuksesi läpi vai ei. Jos se ei mennyt läpi, voit kokeilla samalle tähtiluokitukselle ja alueelle ehdotushintaa uudelleen aikaisintaan 24 tunnin kuluttua. Sen sijaan heti voit yrittää saada hintasi läpi muille tähtiluokituksille tai toiselta alueelta.

Selasimme Pricelinea hullun lailla. Tomi lähetti 2-3 päivää ennen lähtöä useamman "Name your own price" -tarjouksen, mutta ne eivät menneet läpi. Emme lentäneet suoraan New Yorkiin, vaan olimme ensin yhden yön Tukholmassa. Herättyämme Tukholman hotellista, meillä ei ollut edelleenkään hotellihuonetta New Yorkiin, jonne olimme lentämässä saman päivän aikana. Edellisiltana olimme jo melkein varanneet hotellin -40% hintaan, mutta se ei ollut meistä täydellinen, joten olimme päätyneet edelleen odottamaan. Aamulla Priceline täräytti sitten Express Dealina viiden tähden hotellin -60% hintaan juuri sillä alueella, jonne halusimme. Hintaa huoneelle jäi veroineen vielä 230 euroa yöltä, mutta se oli pieni hinta viiden tähden hotellista Times Squaren ja Keskuspuiston välimaastosta. New Yorkissa Pricelinen alueet ovat pieniä, joten ainakaan sitä riskiä ei ollut, että sijainti olisi huono.

Priceline Express Deal

Viiden vai neljän tähden hotelli?

Luottokortin tiedot näpyteltyämme, saimme tietää, että varaamamme hotelli on Viceroy Central Park. Oli entistä kivempi lähteä jatkamaan matkaa Tukholmasta New Yorkiin, kun tiesimme siellä odottavan mukavan hotellin, eikä mitään rotanloukkua! Ihan viittä tähteä en itse hotellille antaisi, vaan ehkä neljä, mutta kyllä se oikein kiva hotelli oli. Ehdottomasti parhaita puolia oli sijainti. Metropysäkki oli korttelin kulmalla. Muutaman kymmenen metrin säteellä oli kaksi kauppaa. Keskuspuistoon ja 5th Avenuelle käveli molemmille muutamassa minuutissa. Times Squarelle käveli ehkä vartissa. Hotellissa oli myös kattobaari ja sieltä oli hyvät maisemat Keskuspuistoon.

Näkymät hotellin kattoterassilta.


Kuva lainattu Viceroy hotellin nettisivuilta. Meidän huoneemme oli muuten samankaltainen, mutta valitettavasti ilman näkymää Keskuspuistoon.

Huone itsessään oli riittävän iso, vaikkei nyt mikään tilaihme ollutkaan. Meidän molempien isot laukut mahtuivat kuitenkin käytävälle auki ja huoneessa oli hieman kaappitilaakin. Molemmilla yöpöydillä oli monta latauspistoketta, joka on todella hyvä juttu puhelimien ja kameroiden akkujen latauksen kannalta. Lisäksi huoneessa oli jääkaappi (minibaari, mutta mahtui sinne meidän omiakin juomia ja jugurttia yms) ja suihku oli valtava. Huoneeseen ei myöskään kuulunut pihaustakaan mistään. Ei ulkoa, ei naapurihuoneista, eikä edes käytävältä. Siellä oli jopa hämmentävän hiljaista. Nettikin kuului hintaan, kun huoneen varasi Pricelinen kautta (bookingin kautta tai suoraan hotellin sivuilta varattaessa netti on maksullinen). Kaiken kaikkiaan olimme siis Viceroyhin hyvin tyytyväisiä, vaikkei se nyt mitään wow-efektiä herättänytkään.

Vältä sesonkeja

Hotellit alentavat huoneiden hintoja kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kun on täyttä, alennuksetkin ovat pienempiä tai niitä ei ole ollenkaan. Saadaksesi parhaan hinnan kannattaa vältellä sesonkeja, jolloin amerikkalaisilla on vapaata / pitkä viikonloppu. Näitä ovat esim:

Memorial Day - toukokuun viimeinen maanantai
Labour Day - syyskuun ensimmäinen maanantai
Thanksgiving - marraskuun neljäs torstai
Joulu ja uusi vuosi
Lisäksi kannattaa tarkistaa milloin on esim. U.S. Open ja Fashion Week

Jos haluat varata ajoissa

Jos olet sitä tyyppiä, että haluat tietää jo puoli vuotta etukäteen missä tulet lomasi viettämään, varaudu yksinkertaisesti maksamaan vähän enemmän tai tutustu Airbnb:hen. En voi sanoa olevani mikään expertti tämän majoitusmuodon (yksityishenkilöt vuokraavat huoneistoa / huonetta) suhteen. Olen ainoastaan katsellut huoneistoja sivustolta ja kuullut muiden kehuja. Tämä konsepti kuitenkin toimii käsittääkseni niin, että parhaat viedään ensimmäisenä päältä. Viime tipassa et saa alennuksia, vaan valittavana on enää ne huonoimmat vaihtoehdot. Noin niin kuin karrikoidusti.

Kumpaan ryhmään sinä kuulut, pitääkö majoitus olla tiedossa jo kuukausia etukäteen vai uskallatko odottaa aivan viime tippaan hyvää diiliä?

Pysy matkassa mukana:

Facebook| Bloglovin | Instagram